2. marraskuuta 2013

Jalostustarkastus Lahti

Tänään oli ohjelmassamme Länsigöötanmaanpystykorvien jalostustarkastus Lahdessa. Aslak oli vielä aavistuksen alle 2v. mutta kun tarkkiin mahtui mukaan ja se oli meille ihan inhimillisen matkan päässä, niin mukavaa että päästiin ''hoitamaan se pois alta''. :-)

Homma sujui ihan mallikkaasti, paikalle päästyämme automatkan jälkeen Aslakilla oli toki virtaa hieman muillekin jaettavaksi, joten ensin piti hiukan riekkua ja haukkua, mutta sitten sisällä jo rauhoittui ja itse tarkastuksessa oli oikein nätisti. Jopa Aslakilla, joka ei yleensä kummastu mistään, oli hieman tuumiva ilme, kun niin kauan piti pöydällä seisoskella ja joka paikkaa tökittiin ja mitattiin, mutta hyvin malttoi ja liikkeetkin saatiin ihan hyvin esitetyksi ravailemalla.

Aslak oli jalostustarkastuksessa kokonaiskuvaltaan/-tyypiltään Erittäin hyvä, hyväksytään jalostukseen. Moneen suuntaan ajattelin näyttää tarkastuksen tuloksia, joten koko tarkastuksen ''arvostelu'' on nähtävissä täällä: Aslak

Samalla tuli taas nähtyä muita gööttejä ihmisineen ja shoppailtua göötti tavaraa. Oikein mukava päivä siis. Jalostustarkastus oli oikein hyvin järjestetty, ei mitään moittimista siinäkään.

2 kommenttia:

  1. Tosi hauska oli lukea tein arvostelu kun muistutti niin kovin sitä minkä Fanny sai :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3.11.13

    Kiitos Jasmin, kun laitoit arvostelun näkyville :-). Kovasti tuntui Aslakin kaltaiselta.

    Anne-kasvattaja

    VastaaPoista