Sudenpennun käsikirja

Tässä näemme kirjan vieressä sudenpennun. Tai ainenkin sellaista hyvin läheisesti muistuttavan eläimen. Vai näemmekö sittenkään? Onko tuolla pienellä kuonokkaalla sittenkään mitään tekemistä suden kanssa, vai onko se käytännössä yhtä läheistä sukua tuolle Canis Lupukselle kuin allekirjoittanut kaksijalkainen (ja ei, en houraile ja kuvittele olevani jollain tasolla sukua metsäneläimelle, vaan ihan vain suvussa kulkeneen nimen muodossa). 

Minusta on aina ollut hyvin mielenkiintoista kuulla moninaisia mielipiteitä ja teorioita koiran ja suden yhteyksistä toisiinsa ja sen tuomista käytösmalleista, kuten laumakäyttäytymisestä, koiralle. Valtaosa tämän päivän koiran koulutukseen liittyvistä käsityksistä pohjautuu johtajuus -teoriaan, joka juontaa alkunsa ja juurensa juurikin ajatukseen koirasta suden sukulaisena. On ehkä hyvin rohkeaa sanoa tämä, mutta avaanpa kuitenkin suuni: tähän astisen, joskin vielä lyhyen, mutta tehokkaasti paneutuneen, koirallisen elämäni aikana olen tullut sellaiseen tulokseen, etten oikein tiedä voinko allekirjoittaa tuota kaiken perustaa ihmisestä koiran johtajana.

Asetelma ihmisestä koiransa johtajana on varmasti helppo kuvitella, jos omistaa jonkin sellaisen koirayksilön, joka palvoo maata omistajansa jalkojen alla, joka tekee kaiken miellyttääkseen omistajaansa ja käyttäytyy kuin nöyrin alamainen. Asiaan uutta näkökulmaa saadaan merkittävästi, kun otetaan koiraystäväksi perheeseen jokin itsepäisempi koira, joka ei nöyristele ketään edes pakon edessä. Pitkään itsekin ajattelin niin, että se on vain ihmisen heikkoutta, taitava ja vahva koiran omistaja saa kyllä paikan koiransa johtajana keinolla tai toisella. En kuitenkaan ehkä osaa uskoa kyseisen teorian mustavalkoisuuteen enää. Varmasti jokaisen koiran saa ''nyrkin alle'' luimistelemaan, mutta onko siinä loppupeleissä kyse johtajuudesta, vai olisiko kyseessä kuitenkin vain koiran järki: kun tuo ihminen on minua vahvempi, minun on varmasti järkevämpää kunnioittaa sitä (tai sitä nyrkkiä).

Ensinnäkin ihminen on ihminen, ei koira eikä susi eikä mikään muukaan Canis -sukuinen nisäkäs. Ihmisen on kovin vaikeaa kuvitella olevansa mikään koiraeläin (ja varmasti ihan hyvä niin), joten miksi koiraeläin kuvittelisi ihmisen sellaiseksi? Koira on elänyt ihmisen rinnalla kautta aikain, enkä usko sen aiemminkaan vaatineen ihmiseltä mitään roolileikkejä alfasutena, vaan symbioosin kaltaiseen yhteiseloon on riittänyt ihan vain molemmin puolinen hyötyminen ja kunnioitus, ihan omina lajeinaan. Kunnioitus ravinnon hankinnan apuna, turvan tuojana ja sosiaalisten tarpeiden täyttäjänä. Miksi se siis vaatii sitä nykyään? Toki yhteiselon sujuvuuden vuoksi ihmisen on oltava se, josta koira on enemmän riippuvainen kuin toisin päin ja ihmisen on oltava rajojen asettaja. En kuitenkaan näe syytä ihmisen ja koiran suhteen pilaamiseen tarpeettomalla johtajuuden todistelulla. En myöskään osaa muodostaa ehdotonta mielipidettä aiheesta nyt, enkä varmaan koskaan, mutta aihe on kuitenkin kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja molemmissa näkökulmissa on paljon asiaa.

Kuvan kirja ei juuri mitenkään liity edellä pohdittuun johtajuus asiaan, mutta koiran ja suden yhteyden pohtimiseen ja koiran käytöksen syihin kylläkin. Tuire Kaimion kirjassa, Koirien käyttäytyminen, on mielenkiintoisia, itselleni täysin uusiakin, näkökulmia koiran alkuperään liittyen. Siinä on myös argumentteja siihen, mikä voisi todistaa, että koira ei ehkä olekaan villin suden jälkeläinen. Tekstissä on myös pohdittu sitä, kuinka todenmukaisia tuloksia susille tarhaoloissa tehdyt laumakäyttäytymis kokeet ovatkaan antaneet. Loppuun asti ei olla Aslakin kanssa vielä päästy, mutta innolla luetaan koko kirja ja suositellaan sitä muillekkin. Mielenkiintoista asiaa koirien käyttäytymiseen liittyen, kuten jo nimikin kertoo. Oikein hauskaa on myös lukea kirjaa, missä länsigöötanmaanpystykorva vilahtelee niin teksteissä kun kuvissakin, göötti kun ei ole se yleisin julkkis.

Tavoitteena kymppi

Aslakin meille tullessa opetin sille ensin vain huvikseen muun muassa istumista ja maahanmenoa. Kävin jonkin aikaa arkitottelevaisuus treeneissä, enkä tiennyt vielä tokosta lajina yhtikäs mitään. Vasta myöhemmin aloitin opettamaan katsekontaktia, perusasentoa ja muita tokon peruspilareita.

Sitten ymmärsin jo tokosta jotakin ja tiesin suunnilleen mitä sen alokas-luokkaan kuuluu. Edelleen opetin liikkeet erittäin kotikutoisesti, en tiennyt tosiaankaan miten ne kuuluisi tehokkaasti ja oikeaoppisesti opettaa. Toki mitään oikeaa tapaa ei olekaan olemassa, mutta noin tarkemmin ajateltuna oltaisiin jo korkattu tällä treenin määrällä toko-kokeet mikäli a) oltaisiin treenattu tarkemmin ja suunnitelmallisemmin b) oltaisiin opeteltu jo aiemmin joitain liikkeitä, kuten paikkamakuuta.

Monta asiaa on opeteltu kantapään kautta, mutta täytyy todeta, että tässä pätee sanonta ''hiljaa hyvä tulee''. Ei olla enää alun mokien jälkeen oiottu eikä kiirehditty ja ennenkaikkea olen myös ohjaajana oppinut mielettömän paljon. Ja oikeastaan nyt myöhemmin tokosta jo hiukan enempi ymmärtäen ihmettelen miten tarkasti ja omaan makuun kauniisti Aslak liikkeitä suorittaa siihen nähden, että olen ohjaajana tehnyt varmasti lukuisia virheitä, joita en ole vielä edes kaikkia tiedostanut.

Vieraillessani kaupunkimme uudessa kirjastossa piti taas napata mukaan jotakin koiramaista luettavaa ja silmään pisti heti kirja nimeltään ''Tavoitteena täysi 10''. Itse olen aika pilkunviilaaja, joten ajattelin ihan mielenkiinnosta napata mukaani kyseisen kirjan. Ja kirja on kyllä vastannut odotuksia, joten voin suositella. Itse näkisin sen ehkä hyödyllisemmäksi jo tokosta jotain ymmärtävälle, meidän tilanteeseen se tuntuu juuri sopivalta, kun hommia pitää vielä hioa ja kokeisiin valmistautuminen on toivottavasti kohta ajankohtaista.

Tykkään yleensäkin lukea kirjoja, niistä saa hieman uutta puhtia ja uudenlaisia näkökulmia omaan treenaamiseen kun miettii asioita oman koiran kohdalla. Kirjoista saa myös sellaisia ideoita treenaamiseen joita ei olisi tullut välttämättä mietittyä lainkaan etukäteen. (Saimaisesta syystä luen ahkeraan myös muiden blogeja.)

Kirjojen kautta tulee myös aina mietittyä tokoa lajina hiukan syvällisemmin. Jostain syystä se on tuntunut itselle alusta asti mieluisimmalta ja omimmalta lajilta, enkä oikein osaa perustella miksi. Ehkä se on se yhteistyön tunne koiran kanssa, en usko että missään se tulee yhtä selvänä esiin, kuin onnistuneessa toko suorituksessa. Ja yleinen uskomus/väitehän kuuluu, että toko on kauhean totista ja tylsää puuhaa, mikä ei kyllä pidä alkuunkaan paikkaansa. Se on juuri sellaista mitä siitä itse tekee. Ystäväni kanssa tätä pohdittaessa tultiin myös siihen tulokseen, että agilityssä ei pysty ikinä yhtä tarkkaan hiomiseen kuin tokossa ja agissa tulee myös niitä epäonnistumisia niin rutkasti, että siksi ehkä toko myöskin se oma laji. Sitä en osaa sanoa olisinko innostunut lajista yhtä paljon mikäli Aslak olisi toisenlainen.

Ja yleisen pohdinnan jälkeen lähinnä itselle kirjan pohjalta tehtyjä huomioita, joita pitää jatkossa miettiä itse treenatessa:

• Siirtymät liikkeestä toiseen: treeneissä olisi hyvä harjoitella myös kokeenomaisia siirtymiä, jotta lelulla pitkän aikaa riehumisesta ja muista ylenpalttisista palkkauksista ei tulisi niin tiivis osa siirtymärutiinia.
• Kehääntulo: tähänkin jonkinlainen rutiini. Koira voi seurata tai kulkea vapaammin, täytyy miettiä antaako koiran tervehtiä liikkuria vai täytyykö sen pysyä kokoajan perusasennossa ja kontaktissa jne.
• Liikkeiden ketjutus: treenipalkka (nami/lelu) esimerkiksi vasta kahden liikkeen jälkeen.
• Palkitseminen epäsäännöllisemmäksi: Jos koira on tottunut saamaan palkkion jokaisen liikkeen jälkeen ja aina tietyissä kohdissa, se huomaa tarkemmin palkkioiden puuttumisen. Tämän vuoksi palkitsemisessa pitäisi olla vaihtelua eikä palkka saa olla ennakoitavissa. Palkitsemiskertojen määrän ja palkitsemistilanteet voi miettiä ja alkaa välillä puolittamaan ja välillä jopa tuplaamaan.
• Toiminnot järjestyksessä arvostuksen mukaan: Koira ikäänkuin palkkautuu edellisestä liikkeestä päästessään tekemään seuraavaa liikettä, mikäli seuraava on sille edellistä mieluisampi.
• Vaikeneminen seuruutuksessa: Tulisi muistaa, että koiraa ei katso ja kehu seuraamisen aikana, vaan nimenomaan katsoo eleettömästi eteenpäin ja sitten palkka. Koiran tulisi yhdistää eteenpäin katsominen ja ilmeettömyys siihen, että silloin se toimii oikein.
• Ensin palkkasana ja sitten palkka: Koira kiinnittää helposti enemmän huomiota käden liikkeeseen kuin puheeseen. Palkkauksessa voisi siis sanoa selkeästi palkkasanan ensin ja sitten vasta alkaa kaivaa palkkaa: palkkasanan merkitys selkiintyy jolloin sillä on enemmän merkitystä niissä tilanteissa joissa palkkaa ei tulekaan.