FI MVA

Eilen, 29.3.2014, oltiin kotikulmilla esiintymässä Kerimäen ryhmänäyttelyssä. Ja niin siinä sitten kävi, että Aslak nyt kahden vuoden ja kolmen kuukauden iässä toisessa avoimen luokan näyttelyssään sai neljännen ja täten viimeisen sertinsä ja on nyt sitten Kennelliiton vahvistusta vaille Suomen muotovalio. 

Tuomarina näyttelyssä oli Esa Ruotsalainen ja Aslakin rivi näytti tältä:

AVO ERI AVK1 SA PU1 SERT VSP FI MVA
Arvostelu tarkemmin täällä (klik).

Vietimme näyttelyssä kokonaisuudessaan todella mukavan päivän. Hallissa oli tiiviimpi tunnelma kuin missään käymässämme näyttelyssä aiemmin, mutta sopu sijaa antaa, se ei päivää häirinnyt. Aslak kun on sellainen, että sille sosiaaliset tilanteet on niin luontaisia. Siinä se kehän laidalla odotellessa parkkeerasi istumaan vieraitten naisten jalkoihin ja liittyi porukkaan jutustelemaan nauttien selkeästi saamastaan huomiosta. Välillä vähän pusutteli ja leikki göötti ystävättärensä Laran kanssa ja muuten katseli näyttelyn menoa ja elätteli toiveita, että toiset koirat tulisivat seurustelemaan hänen kanssaan. Ja täysin äänettä! :-)

Kaverin kanssa

Piilosilla

''Huoh, miehet''

Alkaa ottaa jo koville tää koiven nosto jumppa ja naisen kanssa juoksentelu

Näyttelypäivän VSP ja ROP, Aslak ja Lara, karistivat esiintymispölyt leikkimällä päivän päätteeksi. Ulkona tosin Aslakilla oli kova homma, kun piti samalla yrittää nostaa se jalkakin joka kohtaan. Sisällä kaverukset sitten pelasivat tuollaisella aktivointilelulla. Sopuisasti sitä pöyrittelivät ja söivät saalista yhdessä. Aslakin ainainen unelmahan on päästä leikkimään jokaisen koiran kanssa. Sitten kun siihen tuli tilaisuus, niin Aslak tykkäsikin tuollaisesta yhdessä puuhailusta eikä lähtenytkään kokoaikaa painimaan. Hassu tyyppi. Mutta gööttikaksikolla taisi olla mukavaa. :-) Eilisen pitkän päivän jälkeen täällä onkin käynyt, tämän päiväistä hetken ulkoilua lukuunottamatta, tasaisen jatkuva tuhina.

Kiitos Miialle kuvista!

Menneen talven kuvia

... tai sopii ainenkin toivoa. Eli hei hei talvi ja lumi näiden kuvien myötä.

Tokon parissa jälleen

Toko rintamalla ei ole tapahtunut viime aikoina mitään niin kummallista, että olisin kokenut tarpeelliseksi kirjata niitä ylös. Nyt olisi varmaan kuitenkin hyvä aika tehdä taas pieni katsaus tämän hetkiseen tilanteeseen (alo liikkeisiin).

Paikalla makaaminen:

• Viimeksi metsälenkillä tein syrjäisellä parkkipaikalla (eli suhteellisen häiriöttömässä paikassa) n. 30 s paikkamakuun 14-15 metrissä. Seuraavalla kerralla otetaan sitten varmaan taas lyhyempi etäisyys ja minuutti tai puolitoista aikaa. Rauhassa se on makoillut joka kerta, mutta paljon on vielä tehtävää.
• Parilla viime kerralla hallissa ryhmätreeneissä, joissa on aina toistakymmentä koirakkoa, ollaan otettu paikkamakuuta. Aikaa en ole laskenut, mutta ei se varmaan minuuttiin ole kertaakaan yltänyt. Matkaakin on ollut vain hihnan mitta, eli pari metriä. Häiriö on kuitenkin ollut maksimaalinen, kun ympärillä olevat ei ole kestäneet kaikki maassa, kouluttaja on kävellyt hitaasti ohjaajien ja koirien välissä ja viimeksi menin itse kyykkyyn ja nousin takaisin ylös kesken makuun. Ei ole ollut ongelmia, tosin ihan varmuuden vuoksi olen sanonut Aslakille uuden ''paikka'' käskyn ennen kouluttajan kävelemistä siitä meidän välistä. Aslak kun tahtoo minusta välillä olla vähän sellainen, että kun jotain yllättävää tapahtuu, kuten kouluttajan tuleminen näköyhteyden tielle, niin se unohtaa mitä se oli tekemässä.
• Tänään tehtiin katsausta kotona ihan vain siihen maahan menemiseen. Nimittäin perusasennosta kun käsken maahan ja lähden itse pois ja katson sitten kauempaa, niin huomaan että Aslak on aivan vinossa. Kokeessa se pahimmassa tapauksessa ajaisi sen toisen koiran luo, kun se näkee vierustoverin paljon paremmin. Muutenkin se hankaloittaa omaa kulkemista ja vaikuttaa tietysti liikkeen perusilmeeseen. Pitää kiinnittää huomiota perusasennon kulmaan ennen maahan käskemistä.

Seuraaminen:

• Eilen ulkoilun lomassa otin myös siellä parkkipaikalla muita liikkeitä. Palkkailin lelulla, jotta sain taas vähän innostuneempaa asennetta takaisin Aslakille. Kuten jo aiemmin kirjotin, niin ollaan keskitytty siihen vireen laskemiseen viime aikoina, mikä taas on näkynyt negatiivisesti kontaktin putoamisena ja haahuiluna. Nyt ajattelin sitten tehdä väliin tälläisen vauhdikkaamman treenin, vaikka tarkkuus olikin vähän niin ja näin. 
• Paikka seuratessa lelupalkallakin on oikein hyvä muuten, mutta heti kun omat kädet on enempi erillään kropasta, niin myös Aslak menee loitommaksi. Se ei luultavasti tuolloinkaan ole vielä kauhean paljon liian väljä, mutta tykkäisin vähän tiiviimmästä. En tiedä minne ne omat kädet pitäisi oikein laittaa, että ne näyttäisi luonnolliselta, mutta ei häiritsisi seuruuta. 

Luoksetulo:

• Luoksetulossa perusasennot oli vähän niin ja näin (Aslak tulee suoraan sivulle). Lelun lentoa kun odotteli, niin tuli miten sattuu perusasentoon. Pienellä vinkillä korjasi kyllä sitten nätiksi. Pääasia treenissä kyllä olikin tosiaan pitää hauskaa. 

Seisominen:

• Haettiin myös liikkeestä seisahtumiseen vähän napakkuutta niin, että heti kun pysähtyi niin lelu lenti taakse. Sekin liike alkaa olla nyt aika hyvä, kun ollaan sitä tehotreenattu, ei kokonaista liikettä lainkaan vaan seuraaminen ja seisahtuminen.

Aslak testasi

Huomioi imperfekti. Ei meinaan testaa näitä leluja enää.

 Eilen Aslakille ruokaa ostettaessa napattiin mukaan tällainen aktivointilelu. Ajattelin, että nyt olisi aika hieman laajentaa meidän leluvalikoimaa muuhunkin kuin perus Kong leluun ja aktivointipalloon. Nappasin sitten tuollaisen mukaan.

Aslak purki energiaansa ja... niisti nenäänsä? leluun noin 5 minuuttia. Jonka jälkeen otin lelun kesken pois sen näyttäessä tältä:

Ei voi kyllä kuin todeta, että on surkea lelu. Meillä esimerkiksi Kongin lelu on kestänyt varmaan yli vuoden päivät, eikä siinä taida olla edes hampaan jälkiä. Se tosin onkin extreme malli (koska musta oli hieno), mutta tuntuu ne tavallisetkin kestävän vaikka mitä käsittelyä. Aina olisi kivempi kertoa tyytyväisyydestään johonkin tuotteisiin, mutta tästä ei kyllä nyt irtoa mitään positiivista sanottavaa. Okei, oli se paketissa hieno.

Se on talvi taas

Toissapäivänä oli jotenkin ihan epätodellinen olo, kun talvi tuli aivan hetkessä. Joka puolella oli aivan valkoista ja koska meillä ei ollut autoa käytössä, kahlasimme Aslakin kanssa pitkin teitä lumessa. Edes Aslak ei haistellut eikä touhunnut omiaan, vaan kahlasi jalan vieressä eteenpäin katsellen samalla lumisia maisemia.

Råtta

Ikeasta kotoisin olevat rotat tuskin kaipaavat sen kummempaa esittelyä ja niiden suosiokin taitaa olla ihan yleistä koirien keskuudessa. Niin ihania ne ovat Aslakin mielestä, että ansaitsevat ihan tällaisen oman kuvasarjan.

Terveystutkimuksissa

Aslak kävi läpivalaisussa 13.3. Lappeenrannassa, eläinlääkärinä Jaana Pätilä. En vielä kirjoitellut aiheesta mitään, kun odoteltiin ja jännitettiin ensin lausunnot kennelliitolta. Kennelliiton toiminta oli kyllä äärettömän nopeaa, torstaina käytiin kuvissa ja seuraavana aamuna oli lonkka ja kyynär tulokset lausuttu. Selkälausunto saatiin koiranettiin eilen ja silmistä ja polvista kirjautuivat lausunnot tänään. On se nykyaika sitten nopeaa ja kätevää.

Illalla kotona heräilemässä

Tulokset oli oikein mukavaa luettavaa: lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet.

Selästä lausunto oli myös täysin puhdas, virallisena siitä lausuttiin:
nikamien epämuotoisuus: normaali
selän spondyloosi: puhdas
välimuotoinen lanne-ristinikama: normaali

Hieman oli epäselvyyttä selästä kuvia otettaessa, että mitä lausuntoja göötille on edes mahdollista saada. Pyydettiin sitten, että kaikki mitä sieltä voi lausua niin halutaan. Noiden kolmen lisäksi pyydettiin vielä lausuntoa kalkkeutuneista välilevyistä, koska se on monesti lyhytraajaisilla roduilla tulkittu ongelmakohdaksi, esimerkiksi corgeilla ja mäyräkoirilla. Göötille tätä IDD lausuntoa ei kuitenkaan ole virallisesti lausuttavissa. Lausunnon lisätietoihin oli kuitenkin kirjattu näin: ''IDD0 (rotu ei voi saada virallista lausuntoa)'', eli selkä oli myös siltä osin täysin puhdas.

Nyt voidaan sitten huoletta jatkaa harrastamista ja Aslak tarjoutuu myös tämän myötä käytettäväksi jalostukseen mikäli sopiva morsian on Aslakinlaista urosta vailla. :)

Handlerkurssilla

Eilen meillä, Savonlinnan Kennelkerholla, oli ohjelmassa Juha Kareksen handlerkurssi. Päivä koostui kahdesta käytännönharjoitus -tuokiosta sekä luennosta. Ja voin kyllä lämpimästi suositella jos tarjoutuu mahdollisuus hänen kursseilleen, päivä oli oikein mukava ja antoisa! 

Luento oli hauska ja mielenkiintoinen ja Aslakinkin kanssa saatiin käytännön harjoituksissa hyviä vinkkejä näyttelykehässä esiintymiseen. Katsottiin esimerkiksi kuinka Aslakin pää ja ryhti täytyy saada pöydällä asettumaan, jotta sen kaunis profiili tulee esille. Sen lisäksi katsottiin seisottamista maassa ja sain esimerkiksi neuvoja siihen kuinka hihnaa pidellä ryhdin parantamiseksi (korvien takana) ja missä makupalaa kannattaa pitää jotta pään asento on oikeanlainen ja tuli kyllä sellainen ''höh, miksi en oo aiemmin tajunnut'' -tunne. Kun makupalaa pidetään ylhäällä, kuten pikkukoirien kanssa varmasti monella on tapana tehdä, kun ei viitsisi itse kumarrella eikä kyykistellä, niin niska on ihan hassussa asennossa ja pää ylöspäin. Itse on aiemmin tullut ajateltua, että eikai sillä nyt niin suurta merkitystä ole, mutta nyt kun asiaa tarkastelin niin kyllä sillä vain on suuri ero katsooko koira niska notkollaan yläviistoon vai ryhdikkäästi suoraan eteenpäin.

Seisottamisen lisäksi katsottiin myös hyvää vauhtia liikkeessä. Aslakin kanssa voisi esimerkiksi edestakaisin liikkeissä etuliikkeitä katsottaessa mennä vähän hitaammin ja ympyrää mennessä vauhti saa olla kovempi kuin mitä olen aiemmin ajatellut. Jos itse menee kävellen, niin saa harppoa aika lujaa. Kunnon juoksu taas on jo liian nopeaa, joten pitäisi saada vauhti jostain siltä väliltä.

Aslakilla oli aluksi vauhtia vähän turhan paljon ja se ei millään olisi malttanut istuskella liikuntasalissa odottelemassa omaa vuoroa, ja kun isäntä lähti muualle niin piti sitäkin sitten vahdata että minne se katosi. Sitten kun se siinä pyöri ja hyöri koko alun, niin sitten sillä oli jo niin kauhean kuuma, ettei keskittymisestä tullut enää oman vuoron koitettua mitään. Sen lisäksi siellä oli jokin valloittavan ihana haju, minkä tiesi heti kun ei namit maistuneet ja vinkui vaan kun olisi pitänyt keskittyä. Loppua kohden ensimmäisessä harjoituksessa saatiin kuitenkin homma sujumaan ja Aslak osasi odotellakin nätisti. Kokonaisuudessaan se oli koko päivän todella hiljaa, mikä oli hieno juttu. Toinen harjoituskierros menikin sitten jo ihan eri meiningissä, kun oli saanut autossa levätä välissä. Esiintyminen sujui ryhdikkäästi, keskittymiskyky oli taas tallella ja odottelu meni täydessä rauhallisuudessa.

Iso kiitos vielä tätäkin kautta meidän talkooporukalle, tilojen omistajalle sekä kouluttajalle!

Missä olet kultainen keskitie

Täydellinen suoritus tokossa vaatii sen kultaisen keskitien, mutta siltä tahtoo astua harhaan turhan helposti. Tiellä pysymiseen tarvittaisiin paljon ja vielä vähän lisää itsetutkiskelua, jotta tuntisi omat tunnetilansa muun muassa väsymyksen, yliaktiivisuuden, kärsivällisyyden ja kärsimättömyyden suhteen. Sitten pitäisi vielä tietää millaiseen tunnetilaan täytyy itsensä virittää, jotta yhteistyö pelaa, ja oppia säätelemään omia tunnetilojaan. 

Itse olen tähän asti muun muassa hyvin herkästi syyllistynyt siihen, että kun koira tekee jotain tyhmää niin hermostun, enkä osaa muuttua tarpeeksi nopeasti takaisin iloiseksi ja kannustavaksi ohjaajaksi. Täydelliset näyttelijän lahjat olisivat paikoillaan, vaikka välillä en kyllä usko, että se uppoaisi Aslakkiin, niin hyvin se ohjaajaa lukee.

Sitten ehkä se vaikein osuus, nimittäin koiran täydellinen toiminta-alue. Se on loppujen lopuksi Aslakilla, kuten varmasti suurimmalla osalla koirista, hyvin kapea. Ja kun polulta astuu askeleenkin sivuun, on vire joko liian korkea tai liian matala. Aslakilla vire on noussut aina vähän turhankin korkealle, mikä on johtanut siihen ettei se kestä alkuunkaan nahoissaan. Siitä alkaa ääntelyt ja säntäilyt. 

Tämän lisäksi ylipäätään yleisellä paikalla rauhoittuminen on ollut sille haasteellista, joten viime aikoina ollaan sitten tehty vaan todella rauhallisia treenejä ja pyritty täyteen rauhaan ja hiljaisuuteen. Ja ollaan siinä todella kivasti onnistuttukin, on käyty jopa useammat arkitoko treenit, missä on ollut hallin täydeltä koirakoita eikä siitä huolimatta vetämistä, haukkumista tai säntäilyä. Ja olen ollut todella iloinen! Nyt on kuitenkin tullut esiin se, ettei Aslakin kontakti ole sitten oikein pysynyt. 

Olen ehkä puolihuolimattomasti seuruuttanut sitä liikaa ja laskenut sen vireen niin valtavan alas, ettei nätti seuraaminen ja pysyvä kontakti luonnistukkaan tuossa mielentilassa. Se on seurannut ihan ok, mutta perfektionistina en tahdo kontaktin tippumisia enkä etenkään sitä, että nenä käy välillä maassa ja koira on ihan omissa (haju)maailmoissaan. Nyt pitäisi siis löytää se kultainen keskitie ja osata säädellä sitä virettä, saada se nostettua riittävän korkealle suoritusten ajaksi, osattava laskea se sieltä yhtä nopeasti myös alas ja pitää huoli ettei se koskaan nouse liian korkealle. 

Nyt olen jo treenatessa uskaltautunut palkkaamaan treenin loppupuolella lelulla ja sitten lelu pois ja makupalojen kanssa takaisin rauhalliseen tilaan. Useimmiten neuvotaan niin, että koira pitäisi jättää kierroksille, jotta se tulee intoa puhkuen treeneihin/kokeisiin myös seuraavalla kerralla. En kuitenkaan usko sen toimivan Aslakilla (enkä sitä uskalla edes kokeilla), koska se kattila kiehuu sitten hyvin herkästi yli. Aika näyttää kuinka paljon sitä uskaltaa nostaa ja voiko sen joskus jättää sinne korkeammille kierroksille.

-

Lumen alta voi löytää kaikkea valtavan jännää, kuten hiiriä ja pupun kakkaa. Nauratti Aslakin hiiren metsästys, kun se oli jotenkin niin kaupunkilainen pää kallellaan ihmetellessään.

Aslakin keittiössä

Bongasin ohjeen maksapaloihin jo aikoja sitten, mutta nyt vihdoin muistin ja sain aikaiseksi ostaa maksaa, jotta päästiin ohjetta testaamaan. Tässä siis maksasta tehdään kananmunan avulla ''taikina'', joka teki siitä mielestäni huomattavasti helpommin käsiteltävää verrattain pelkän maksan paistamiseen, pelkän maksan pilkkominen kun on (olevinaan) kauhean työlästä eikä sen paistamiseen pelkiltään ole oikein koskaan löytynyt hyvää ohjetta ilman, että maksaa tarvitsee pitää uunissa loputtoman kauan.

Myös Aslak tykkäsi ohjeesta tai siis sen tuloksista, kyllä nyt kelpaa treenailla kun on makupalat kohdallaan. Täällä (klik) ohje maksapaloihin.

Kuule tämä syvä hiljaisuus

Uskokaa tai älkää, kirjoitan tämän lähinnä kertoakseni niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin siitä, että olimme eilen arkitottiksissa ja lähes koko treenin ajan oli aivan hiljaista. Vaikka perus pessimistinä en yleensä viitsi kauheasti tällaisista hehkuttaa, kun pelkään manaavani seuraavalle kerralle katastrofaalisen mekkalan, mutta pakko hehkuttaa. Olin aika tyytyväinen tuohon pieneen ystävääni. 

Ja tietämättömille tiedoksi, Aslak on yleensä äänekäs tapaus treenatessa ja yleisillä paikoilla. Se ei monien muiden koirien tapaan hauku esimerkiksi agilityssä tai leikkiessä. Se haukkuu jokaisen hetken kun mitään ei tapahdu. Haukkuu minulle kun tahtoisi toimintaa, haukkuu toisille ja haukkuu ei millekkään ihan haukkumisen ilosta sekä rakkaudesta ääneensä. Hartaasti olen yrittänyt kitkeä sitä pois ja nyt tosiaan vihdoin se oli täysin hiljaa! Se pessimisti nosti päätään myös treenin jälkeen, kun ajattelin, että ehkä siltä ei vain lähtenyt ääntä kun se oli töissä päivällä räkyttänyt oikein urakalla ulkotarhassa (otti vähän päähän kun ulkoilutin muita koiria ja jätin hänet sinne tarhaan). Mutta ehkei se kuitenkaan toivottavasti siitä johtunut, sillä käyttäytyi se muutenkin treeneissä oikein mallikelpoisesti.

En muista tarkalleen milloin otin uuden taktiikan asian treenaamiseen, mutta joskus loppusyksystä se oli. Treeneihin mentiin ensin niin, että alkuunsa autosta ei tultu rynnimällä vaan nostin sen ja laskin alas kun oli rauhallinen. Sitten laitoin Aslakin maahan jotta sen piti tosiaan rauhoittua heti alkuunsa ja että se kanavoi sen palavan tekemisen halun heti johonkin järkevään. Siitä sitten lähdin seuruuttamaan sitä ja sitten neutraalisti vapautin. Koko treenien ajan alussa työnsin pienen pieniä nameja hyvin ahkeraan sen nassuun ja oikein tuplana jos se vilkaisi muita koiria ja palasi ääneti katsekontaktiin. Pikkuhiljaa, todella hitaasti, olen vähentänyt sitä makupalojen jatkuvaa suuhun tuloa ja nyt voin antaa Aslakin jo olla hetkiä katsellen ilman että haukku alkaa. Nyt se ei enää ole muutenkaan sellaista yliampuvaa hommaa vaan jos alkaa haukuttaa niin ajoissa komentamalla se kielto menee perille. Muutenkin ollaan pidetty treenit todella rauhallisina ja nyt vasta parina viime kertana olen uskaltanut nostattaa sitä pienellä leikillä, jonka jälkeen on taas kuin sormia napsauttamalla palattu korostettuun rauhallisuuteen.

En varsinaisesti toivo koiran olevan mikään äänetön eikä haukkuherkkyys ole varsinaisesti mikään häiritsevä piirre, mutta liika on silti liikaa ja hiljaisuus on sen jälkeen hyvin kaunista.

Karvasta asiaa

Se lähti yhtä nopeasti kuin tulikin, nimittäin Aslakin karvanlähtö. Koiralla on nyt ikää kaksi vuotta ja kaksi kuukautta ja edelleen odottelen sitä päivää, että voisin sanoa siitä lähtevän paljon karvaa. Ennen Aslakin astelua talouteemme luin ja kuulin pelotteluja siitä, kuinka göötistä lähtee loputtomasti karvaa. 

Kysymys varmaan kuuluukin, että olenko itse tottunut elämään koko ikäni niin paljon karvan keskellä, että en vain huomaa karvoja, onko käsite niin suhteellinen, että tuo vaan ei minusta ole paljon vai onko meille sattunut tulemaan joku erikoistapaus josta ei vaan kertakaikkiaan oikeasti lähde karvaa. Onhan niitä karvoja aina muutamia vaatteissa, etenkin kun käyttää itse pääasiassa mustia kuteita. Niitä on myös sohvassa (josta syytän enemmänkin sohvan kangasta) ja pitkien imurointi välien aikana jokunen karva saattaa näkyä lattialla. 

Hyvänä esimerkkinä toimii tämä nyt iskenyt karvanlähtö, sitä kesti alle viikon. Huomasin, että silittäessä jää karvoja käteen, otin karstan ja harjasin Aslakin perusteellisesti ja that's it. Se loppui siihen. Nyt ei irtoa karvan karvaa vaikka kuinka antaumuksella silittäisi.

Ehkä meillä on vain käynyt hyvä tuuri. Tästä pääsemmekin aiheeseen jota olen usein miettinyt. Vaikka Aslakista irtoaisi aivan tuhottomasti karvaa, en silti hetkeäkään harkitsisi rodun vaihtoa. Vaikka karvoja tapaisi leivän päältä, aterinlaatikosta, sängystä, vaatekaapista ja kaikkialta muualtakin tuhottomia määriä, olisiko tuo nyt niin vaarallista. 

Jaksan aina ihmetellä koiraa harkitsevia ihmisiä, joiden vahvimpia kriteerejä on ''koira josta ei lähde karvaa, jotta hienot chippendale-kalusteet tai juuri ostetut valkoiset matot näyttäisivät jatkossakin hyvältä''. Sitten otetaan karvaamattomana mainostettu pumpulipallo joka on alta aikayksikön takkujen peitossa ja joka kantaa karvaavaakin koiraa enemmän kuraa ja hiekkaa perintöhuonekaluille. Eikä tarkoituksenani ole missään nimessä mollata ''turkki-rotuja'', tarkoitan vain, ettei sekään ole mustavalkoinen tie onneen. 

Olen nyt kolmatta viikkoa hommissa koirien parissa ja olen päässyt mukaan trimmaamaan jo monen moista koiraa erilaisine karvoineen. Trimmaaminen ei ole tuntunut yhtään hassummalta hommalta, se on oikeastaan aika mukavaa puuhaa ja opin siitä mielelläni lisää. Samalla olen kuitenkin tullut aina päivän päätteeksi kotiin, katsonut Aslakin turkkia hymyillen ja todennut, että kyllä vain olen tuohon yksinkertaisen vaivattomaan ja siistiin göötin turkkiin niin tyytyväinen, kun on omasta koirasta kyse, oli niitä karvoja sitten leivän ja juuston välissä tai ei.

Metsässä

Eilen käytiin lenkkeilemässä metsässä. En nyt tiedä onko tuo mikään uutinen, kun joka viikkohan me käydään ja yleensä useampanakin päivänä. Tähän aikaan vuodesta, tai ehkä ennemmin tällaisissa sääolosuhteissa, karhut on jo kömpineet hereille. Hieman jännittää tuo metsässä kävely, tavattiin me viime viikolla jo yhdet jäljetkin.

Eilen käveltiin Aslakin kanssa kaksin ja Aslak näytti kuin se olisi ollut suorittamassa jotakin salaista tehtävää. Nenä pitkällä ilmassa se säntäili edestakaisin ja päästeli välillä ihme vinkaisuja ja ujelluksia. Silloin mietin hetken, että käännyttäisikö takaisin. Ei kuitenkaan tavattu yhtään nallea lenkin jatkamisesta huolimatta. Aslak kyllä pitää sellaista meteliä pää viidentenä jalkana juostessaan (välillä ihan kirjaimellisesti, kun jalat ei pysy ihan mukana ja leuka kyntää maata), että ehkä karhutkin tajuaa pysyä piilossa.

Kevät tuli, lumi suli, lumen alta esiin tuli...

Jokainen koiranomistaja ja taajamassa asuja voinee arvata miten otsikon loru voisi jatkua. Eipä ole vielä omaan silmään osunut yhtään mielipidekirjoitusta aiheesta, mutta kyllä se kakka varmasti jaksaa tänäkin keväänä puhuttaa.

Ei ole varmaan keltään jäänyt huomaamatta noin muutoinkaan, että kyllä se kevät sieltä nyt tosiaan taitaa tulla. Itse vannoutuneena talven kannattajana olen hieman harmistunut talven lyhyydestä, jäälläkin ehdittiin lenkkeillä vähemmän kuin kymmenen kertaa. Nyt kuitenkin jos se kevät sieltä ajatteli tulla, niin toivottavasti tulee rytinällä, sillä siitä loskasta ja kurasta ei varmasti pidä kukaan!

Sen verran on jo maata näkyvissä, että lenkin lomassa on otettu vähän toko juttujakin. Eilen otettiin vähän seuraamista, vahvisteltiin liikkeestä seisomista (se on nyt tehotreenissä, kun se on aina ollut vähän epävarma liike) ja otettiin lyhyt paikkamakuu, ehkä vain joku 20 s. Suunnilleen saman mittainen paikkamakuu tehtiin myös viimeksi arkitottis treeneissä hallissa. Ihanaa kun ulkonakin voi taas harrastaa, innolla jo odotetaan jälkimetsään pääsyä! Se on jotenkin sellainen laji, että Aslakilla on siihen selvästi suuri palo ja ohjaajastakin se on ihan mukava harrastus, mutta silti sitä on treenattu olemattoman vähän. Jospa nyt tänävuonna kunnostauduttaisiin asiassa.

Ps. Onneksi Aslakin varpaat ei ihan aina näytä tuolta kuin alemmassa kuvassa. Rotumääritelmähän lausuu göötin käpälistä näin: ''KÄPÄLÄT: Keskikokoiset, lyhyet, soikeat ja suoraan eteenpäin suuntautuneet. Päkiät ovat voimakkaat, varpaat tiiviisti yhdessä ja kaarevat''. Nuo ei ihan näytä määritelmän mukaisilta tuossa kuvassa.