29. huhtikuuta 2014

Sitä sun tätä


Ollaan touhuttu viime aikoina kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan mitään niin erityistä, että olisi tullut kirjoiteltua kuulumisia tänne. 

Allekirjoittanut kävi muun muassa taannoin opiskelemassa koiran kotihierontaa. Mielenkiintoista oppia koiran lihaksistosta mahdollisimman paljon ja kurssi olikin oikein hyvä ja hyödyllinen, kun pääsi oikeasti näkemään otteita ja tekniikoita. Suuremmat hieronnat jäävät toki edelleen ammattilaisille, mutta on varmasti oikein hyödyllistä osata itse hieman tunnustella koiraa ja miksei tehdä välillä hieronta itse nenästä hännänpäähän asti nyt, kun tietää hieman miten mistäkin voi/uskaltaa painella.

Viimeksi epäonnistuneen paikkamakuun jälkeen pidetty tauko päätettiin tänään ottamalla ihan lyhyt makuu lyhyestä matkasta. Ei ongelmaa tällä kertaa. Nyt taas pieni tauko ja sitten jo taas aikaa ja matkaa. Tokoa ollaan jonkin verran itsekseen treenailtu, mutta ei mitään kummoista. En oikeastaan kauheasti viitsi alokasluokan liikkeitä jauhaa, ettei Aslak pääse kyllästymään niihin.

Eilen aloitettiin vapun rentoutuminen göötti elokuvan parissa. Dvd:llä oli minusta ihanan realistinen kuva göötistä, haastatteluistakin tuli ilmi kuinka mahtava onkaan tuo iso koira pienessä paketissa, mutta ei kuitenkaan ylistetty liian ruusuisia kuvitelmia noiden itsepäisten ystäviemme luonteesta. :) Tänään jatkoimme kunnon ulkoilulla (eikä edes kastuttu vaikka pitkin päivää vettä on tullutkin ihan riittävästi!). Huomenna suunnataan sitten varsinaisen vapun pariin Sulkavalle.

Ps. Aiemmin kerroin täällä aktivointilelusta, mikä oli varsin epäkelpo esitys kaikessa lyhykäisyydessään. Aivan ohimennen Mustissa ja Mirrissä tehty ''reklamaatio'' asiasta aiheutti tarinalle kuitenkin mukavan lopun, kun saimme lahjakortin korvaukseksi.

26. huhtikuuta 2014

Sudenpennun käsikirja



Tässä näemme kirjan vieressä sudenpennun. Tai ainenkin sellaista hyvin läheisesti muistuttavan eläimen. Vai näemmekö sittenkään? Onko tuolla pienellä kuonokkaalla sittenkään mitään tekemistä suden kanssa, vai onko se käytännössä yhtä läheistä sukua tuolle Canis Lupukselle kuin allekirjoittanut kaksijalkainen (ja ei, en houraile ja kuvittele olevani jollain tasolla sukua metsäneläimelle, vaan ihan vain suvussa kulkeneen nimen muodossa). 

Minusta on aina ollut hyvin mielenkiintoista kuulla moninaisia mielipiteitä ja teorioita koiran ja suden yhteyksistä toisiinsa ja sen tuomista käytösmalleista, kuten laumakäyttäytymisestä, koiralle. Valtaosa tämän päivän koiran koulutukseen liittyvistä käsityksistä pohjautuu johtajuus -teoriaan, joka juontaa alkunsa ja juurensa juurikin ajatukseen koirasta suden sukulaisena. On ehkä hyvin rohkeaa sanoa tämä, mutta avaanpa kuitenkin suuni: tähän astisen, joskin vielä lyhyen, mutta tehokkaasti paneutuneen, koirallisen elämäni aikana olen tullut sellaiseen tulokseen, etten oikein tiedä voinko allekirjoittaa tuota kaiken perustaa ihmisestä koiran johtajana.

Asetelma ihmisestä koiransa johtajana on varmasti helppo kuvitella, jos omistaa jonkin sellaisen koirayksilön, joka palvoo maata omistajansa jalkojen alla, joka tekee kaiken miellyttääkseen omistajaansa ja käyttäytyy kuin nöyrin alamainen. Asiaan uutta näkökulmaa saadaan merkittävästi, kun otetaan koiraystäväksi perheeseen jokin itsepäisempi koira, joka ei nöyristele ketään edes pakon edessä. Pitkään itsekin ajattelin niin, että se on vain ihmisen heikkoutta, taitava ja vahva koiran omistaja saa kyllä paikan koiransa johtajana keinolla tai toisella. En kuitenkaan ehkä osaa uskoa kyseisen teorian mustavalkoisuuteen enää. Varmasti jokaisen koiran saa ''nyrkin alle'' luimistelemaan, mutta onko siinä loppupeleissä kyse johtajuudesta, vai olisiko kyseessä kuitenkin vain koiran järki: kun tuo ihminen on minua vahvempi, minun on varmasti järkevämpää kunnioittaa sitä (tai sitä nyrkkiä).

Ensinnäkin ihminen on ihminen, ei koira eikä susi eikä mikään muukaan Canis -sukuinen nisäkäs. Ihmisen on kovin vaikeaa kuvitella olevansa mikään koiraeläin (ja varmasti ihan hyvä niin), joten miksi koiraeläin kuvittelisi ihmisen sellaiseksi? Koira on elänyt ihmisen rinnalla kautta aikain, enkä usko sen aiemminkaan vaatineen ihmiseltä mitään roolileikkejä alfasutena, vaan symbioosin kaltaiseen yhteiseloon on riittänyt ihan vain molemmin puolinen hyötyminen ja kunnioitus, ihan omina lajeinaan. Kunnioitus ravinnon hankinnan apuna, turvan tuojana ja sosiaalisten tarpeiden täyttäjänä. Miksi se siis vaatii sitä nykyään? Toki yhteiselon sujuvuuden vuoksi ihmisen on oltava se, josta koira on enemmän riippuvainen kuin toisin päin ja ihmisen on oltava rajojen asettaja. En kuitenkaan näe syytä ihmisen ja koiran suhteen pilaamiseen tarpeettomalla johtajuuden todistelulla. En myöskään osaa muodostaa ehdotonta mielipidettä aiheesta nyt, enkä varmaan koskaan, mutta aihe on kuitenkin kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja molemmissa näkökulmissa on paljon asiaa.

Kuvan kirja ei juuri mitenkään liity edellä pohdittuun johtajuus asiaan, mutta koiran ja suden yhteyden pohtimiseen ja koiran käytöksen syihin kylläkin. Tuire Kaimion kirjassa, Koirien käyttäytyminen, on mielenkiintoisia, itselleni täysin uusiakin, näkökulmia koiran alkuperään liittyen. Siinä on myös argumentteja siihen, mikä voisi todistaa, että koira ei ehkä olekaan villin suden jälkeläinen. Tekstissä on myös pohdittu sitä, kuinka todenmukaisia tuloksia susille tarhaoloissa tehdyt laumakäyttäytymis kokeet ovatkaan antaneet. Loppuun asti ei olla Aslakin kanssa vielä päästy, mutta innolla luetaan koko kirja ja suositellaan sitä muillekkin. Mielenkiintoista asiaa koirien käyttäytymiseen liittyen, kuten jo nimikin kertoo. Oikein hauskaa on myös lukea kirjaa, missä länsigöötanmaanpystykorva vilahtelee niin teksteissä kun kuvissakin, göötti kun ei ole se yleisin julkkis.

19. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen laatuaan Imatran KV:stä


Nimittäin CACIB, kuten kuvasta voi huomata. :) Tänään siis Imatralla KV näyttely oli ohjelmassamme. Kuuma halli ja mahtavat tuoksut pistivät Aslakin vähän kuutamolle ja esiintyminen ei olisi oikein huvittanut, ravi oli hukassa ja seisoessa ryhti oli kuin märällä villasukalla, mutta se kuitenkin riitti tämän näköiseen riviin:

VAL ERI1 SA PU2 CACIB

Tarkempi arvostelu löytyy jälleen täältä (näyttelyt -sivu, klik). Tämä oli nyt ensimmäinen kerta valioluokassa ja tästä on hyvä jatkaa. :)

16. huhtikuuta 2014

Tuntematon ohjelmointivirhe


























Ihan ensinnä kerrottakoon, että meidän paikkamakuun treenaaminenhan on sujunut aivan nappiin. Kiirehtimättä pikkuhiljaa ollaan saatu siihen kasattua niin aikaa kuin matkaakin ja rohkenin jopa jo hieman vilkuilemaan kesälle/syksylle kokeitakin. Joku kohtalo kuitenkin taas tuli tökkimään sormellaan meidän tämän päiväiseen paikkamakuu harjoitukseen. Aslak ei meinaan ole tämän meidän ''tehotreenauksen'' aikana noussut yhden ainuttakaan kertaa... Tänään se sitten nousi, neljästi! Se kahdesti nousi seisomaan ennen kuin ehdin edes kävellä paikalleni ja kahdesti se lähti jo perääni. Sillä ei ollut sitä aiemmasta tuttua ''kunhan pelleilen, kun en viitsi'' -ilmettä, vaan se joko nousi seisomaan ja pysyi siinä tai sitten lähti perään ja tuli oikein kuuliasesti seuraamaan suoraan. Luulen, että järkevintä näissä tilanteissa olisi vain palauttaa se paikalleen sen kummempaa numeroa tekemättä, mutta tänään kuitenkin toruin sitä ihan kunnolla, joten myöhäistä miettiä sitä nyt.

Aiemmin tänään Aslak vaikutti tosin hieman huonovointiselta, joten mietin olisiko maassa makaaminen vain tuntunut epämukavalta jos vatsa oli herkillä. (Noniin nyt se näköjään puklasi vihdoin lattialle, mitähän lie sopimatonta on syönyt kun vatsaa vaivaa).

Koska toinen vaihtoehto on, että paikkamakuu alkaa olla jo niin tuttua puuhaa, että sen vuoksi ei sinne jäänyt, niin nyt pidetään ainenkin viikon verran taukoa ja sitten tehdään sellainen hieman helpompi sen jälkeen. Pidetään kaikki peukut pystyssä, ettei tämä ollut se koukkaus tieltä joka johtaa rytinällä metsään, vaan hetkellinen häiriö vain.

Ihan itsellekkin muistutukseksi, seurasi oikein kauniisti hihnassa ja lenkkeili kuuliasesti irti metsässä. Ihan vain, ettei aina painuisi ne hyvät jutut sen epäonnistuneen alle. :)

11. huhtikuuta 2014

Aslak testaa, osa 2



Ajatuksen voimalla


Ei lannistuttu edellisestä aktivointilelu kokeilusta, vaan napattiin heti uutta lelua testiin, tosin tällä kertaa tehtiin ensin hieman taustatutkimusta. Eikä muuten jouduttu pettymään!

Tämä lelu on nyt StarMark Everlasting BentoBall ja se on ollut erittäin hyvä, ellei täydellinen. Lelu on peruskongeihin ja vieritettävään aktivointipalloon tottuneelle Aslakille juuri sopivan haastava ja täydet pisteet se saa kestävyydestä. Jo ensimmäisellä käyttökerralla Aslak piti siitä tassuilla kiinni ja repi (hajota ja hallitse taktiikka) sitä hampailla sen minkä jaksoi. Siitä huolimatta vielä nyt viidennellä käyttökerrallakaan lelussa ei ole edes hampaanjälkiä! Kuvien otto hetkellä leluun laitettiin tuollainen niihin myytävä keksi ja nappuloita toiseen osaan, mutta yleensä ollaan vain täytetty se nappuloilla. Periaatteessa tässäkin lelussa on kuitenkin vain mielikuvitus rajana millä sitä voi täyttää. Ja vaikka tämä ei olekaan mikään maksettu mainos, niin voimme Aslakin kanssa suositella näitä leluja lämpimästi!

9. huhtikuuta 2014


Ollaan ihan itseksemme treenailtu juttuja. Ei mitään varsinaisia liikkeitä, mutta kaukojen istumaan nousua, liikkeestä seisomaan ja maahan jäämistä, kapulan pitoa, perusasentoa, tiiviimpää katsekontaktia jne. Ja jälleen kerran tuli mieleeni, että kuinkahan usein sitä onkaan varsin epäreilu koiraa kohtaan. 

Meinaan treenattiin liikkeestä maahanmenoa ja ajattelin, ettei tehdä sitä kokonaisena liikkeenä, vaan palkkaan heti kyynärpäiden osuessa lattiaan. Kerta toisensa jälkeen annoin käskyn ja Aslak jäi istumaan tai seisomaan, mutta ei osoittanut elettäkään mennäkseen maahan. Käskin sitä aina vain uudelleen ja Aslak varmasti alkoi jo huomata kireyttä minussa, kun alkoi turhauttaa koko homma. Turhautumistahan en koiralle olevinaan näyttänyt, mutta kyllähän se sen vaistoaa aina. Loppujen lopuksi katsoin vain eteenpäin ja muutaman seuruuaskeleen jälkeen annoin käskyn mennä maahan ja jatkoin matkaani ja kun käännyin, niin sinnehän se oli pudonnut. Tunsin itseni aivan äärettömän tyhmäksi. Koko homma johtui siitä omasta epävarmuudesta ja pysähtymisestä ja koiraan vilkuilusta. Ja kerron tämän täällä siksi, että jokainen meidän kanssa treenaava tai treenejä näkevä saa luvan antaa minulle seuraavalla kerralla kunnon kurinpalautuksen kun syytän koiraa tyhmyydestä tai ylipäätänsä liikkeen epäonnistumisesta. Jokaisella koiranohjaajalla pitäisi varmaan olla treeneissäkin se peili mukana...

Ollaan otettu seuruita ja minun perfektionismini nostaa pahasti päätänsä tällä hetkellä siinä(kin) asiassa. Käännöksissä tuntuu minusta väljyyttä, en edelleenkään tiedä minne laittaisin ne kädet ja minusta tuntuu, että Aslakin paikka muutenkin vähän seilaa. Käännökset pitää ottaa nyt erityistarkkailuun, pitää tehdä palkattuja käännöksiä, että saadaan niitä skarpimmaksi. Ollaan tehty katsekontakti juttuja, jotta Aslak katsoisi niin nauliintuneesti minua silmiin seuratessaan, ettei huomaisi ollenkaan niitä käsiä. Ja että se kontakti myös pysyisi eikä lähtisi harhailemaan. Pitäisi varmaan hankkia videomateriaalia erilaisista seuruupätkistä, jotta tietäisin onko siinä paikassa tai missään muussakaan oikeasti mitään ongelmaa. 

6. huhtikuuta 2014

Länsigöötanmaalainen harrastusystäväni


Göötti ei ole yleinen näky tokokentillä, harvoin tapaat länsigöötanmaanpystykorvan tokotreeneissä ja vielä harvemmin kyseisen lajin kokeissa. Jopa suurin osa göötin omistajista ihmettelevät, että aivan tosiaanko harrastat omasi kanssa tokoa, kun kerron sen olevan meille se ''ykköslaji''. 

Täytyy myöntää, että göötin kanssa toko ei ole varmasti ollenkaan niin yksinkertaista, kuin palvelusrotuisten ja miellyttämishaluisten koirien kanssa. Juuri tästä syystä moni tokokentille halajava hankkii kaverikseen saksalaisen tai belgialaisen paimenen tai esimerkiksi bordercollien tämän länsigöötanmaalaisen sijaan. Enkä ihmettele sitä yhtään, olen nimittäin seurannut niin treeneissä kuin kokeissakin sellaisten koirien työskentelyä ja onhan se aivan mieletöntä. 

Sakemanni astelee kehään ohjaajansa kanssa, palvova ilme kasvoillaan. Se suorittaa silkasta tekemisen halusta koko kuvion ja on pomminvarma, sen päässä ei raksuta mitään muuta. Sitten kehään astelee göötanmaalainen. Liikkeelle lähdettäessä se rapsuttelee itseään ja tutkii ketä alustalla on aiemmin kävellyt. Sitten se tulee perusasentoon ja ilmottaa kuuluvalla äänellä, että ''hei, oisin nyt valmis'', kun ohjaaja yrittää vielä keskustella liikkeenohjaajan kanssa.

Kun vihdoin koittaa seuruun liikkeelle lähdön aika, ohjaaja on kerennyt edetä jo monta metriä kun göötti tajuaa, että ''ai sä meet jo siellä, mun piti eka vilkuttaa tolle saksalaiselle tytölle tuolla''. Sitten se toteaa, että täähän olikin aika mukavaa hommaa ja seuraa upeasti, täydellisemmin kuin monikaan koira sitä ennen. Kunnes se toteaa, että tätä hommaa on ehkä tehty ihan riittävästi, ei tuo huomaa jos vähän käyn tuolla, ja salamana se on kadonnut ohjaajan vierestä seurustelemaan tuomarin kanssa. Muissa liikkeissä se tekee oikealla tekemisen meiningillä ja suorittaa liikkeet hienosti - jos liike vaan sattuu kohdilleen oikeana. Ei ole ollenkaan varmaa, että jos ohjaaja sanoo ''maahan'', antaako göötti tassua vai käykö se kenties istumaan, ''kun tästä mä viimeksi sain palkkaa, kokeilen tätä ensin''. Tai sitten se ei tee mitään näistä sooloiluista, vaan sillä on ''kyllä mä osaan ja sen myös näytän'' -päivä ja se tekee kaiken upeasti. 

Kaikesta tästä huolimatta en vaihtaisi göötanmaalaistani saksalaiseen tai belgialaiseen, enkä mihinkään muuhunkaan. Voin rohkeasti myöntää, että omia hermonriekaleita on tullut parsittua kasaan useammin kuin kerran ja yhtä useasti tuon älynväläyksille on voinut ainoastaan nauraa. Siitä huolimatta uskon, että göötin kanssa onnistuneessa treenissä tai kokeessa se onnistumisen valtava riemu on moninkertainen. Lajin harjoittelun haasteellisuudessa on myös oma viehätyksensä (vaikkei se siltä aina tunnukaan), olisihan se harrastaminen tylsää jos sen onnistumisen eteen ei tarvitsisi käyttää omaa ja kaikkien muidenkin mielikuvitusta.  Itse myös arvostan koirassani sen ainutlaatuisuutta, joka on varmasti tärkeää omistaessaan göötin, ne kun tuppaavat olemaan aina hyvin omalaatuisia persoonia. Minulle arvona ei ole edetä lajin huipulle mahdollisimman nopeasti, jos ollenkaan. Harrastamisen arvokkuus on niissä pienissä onnistumisen hetkissä, kun tuo (sille päälle sattuessaan) upea harrastuskumppanini yhtyy onnistuneeseen yhteistyöhön kanssani. Sitä paitsi en itse ole erityisen kärsivällinen, inhoan odottamista, turhaudun helposti enkä käy töissä ilmaiseksi, joten enhän voi vaatia sitä myöskään göötiltäni!

3. huhtikuuta 2014

Gööttejä ja göötinalkuja

Gena & Aslak 
Fanny & Aslak






Käytiin ihastelemassa Aslakin siskopuolen kuusiviikkoisia gööttivauvoja, Calawan Kennelin H-pentuja. Kaksi pientä tomeraa tyttöä siellä oli ja molemmat aivan valloittavan ihania! Noita pieniä ihmeitä uskaltaa käydä katsomassa, kun niillä on jo omat kodit tiedossa.

Samalla käytiin sitten nämä ''aikuisemmat'' göötit juoksuttamassa, eritoten siksi, että pääsivät taas sisarukset Aslak ja Fanny viettämään laatuaikaa. Usein kun nähdään, niin ollaan jossain tapahtumassa missä leikkiminen ei ole sallittua ja sekös on sisaruksista typerää. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, Fannyn tullessa autosta ulos ei Aslak tahtonut kestää nahoissaan. Nyt sitten malttaa taas hetken erossa siskotytöstä aina ensikertaan.