28. marraskuuta 2013

Aikamoinen säihkysilmä -haaste (kontaktin parantelua)


Rähinäryhmän blogia lueskellessani olen saanut äärettömän paljon ajattelemisen aihetta sekä inspiraatiota ja ideoita omaan treenaamiseen ja koiran kanssa elämiseen.

Vaikka Aslakin kanssa olenkin harrastanut jo tovin tokoa ja se muutenkin kyllä tietää mitä on katsekontakti, ajattelin kuitenkin tarttua tähän haasteeseen (ja luultavasti myös muihin blogista löytyviin haasteisiin tämän jälkeen), sillä pieni perustojen varmistelu ja korjailu ei varmasti ole koskaan pahitteeksi (varsinkin kun Aslakin pentuaikana ei tehty mitään ''oppikirjojen mukaan''). Tahdon myös hieman hioa yhteistyötämme näin, että saadaan hieman vastapainoa toko harrastuksen teknisille harjoituksille.

Aslakhan on lenkillä irti ollessaan hyvin kuulolla, mutta muita ihmisiä tai koiria nähdessään kääntää hyvin tehokkaasti korvat off -asentoon. Myös hihnassa vetäminen on edelleen ajoittainen ongelmamme, jonka myötä itseasiassa aloin näitä haasteita lueskelemaan.

Nyt sitten tehdään näitä harjoituksia jonkin aikaa ja katsotaan kuinka homma etenee. Olemme vasta taannoin ottaneet naksuttimen käyttöön, joten tässä päästään nyt senkin toimivuutta toteamaan (vaatii myös itseltä siis skarppiutta, että muistaa painaa sitä).


Aloitimme illalla, eli teimme ensimmäisenä päivänä vain yhden harjoituksen kolmessa erässä. Lähtötasomme oli 16, 16 ja 16 onnistumista jokaisessa minuutin erässä. Selkeästi se vähän hapuili katseellaan ja päänuppi naksutti, että mitäköhän se miulta oottaa, mutta aika hyvin se katse sitten aina hakeutui oikeaan paikkaan.

Pyrin palaamaan asiaan viikon päästä, katsotaan ollaanko edistytty viikossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti