28. joulukuuta 2013

Kurkistus tokon kuulumisiin


Paljon en olekaan toko treenejämme täällä avannut viimeaikoina. Teoriassa ei olla tokoa treenattu, käytännössä kyllä sitäkin enemmän. Kerran viikossa ollaan käyty arkitottelevaisuus treeneissä, jotka ovat kuitenkin tavallaan olleet toko treenit. Vajaa puoli tuntinen ollaan tehty toisten koirien kohtaamista, maahanmenoa, luoksetuloa, seuraamista jne. Vieläkään en uskalla näistä treeneistä kauheasti hehkuttaa, mutta viimisimpinä kertoina Aslak on ollut rauhallinen ja hiljainen.

Varsinaista tokoa pitäisi kuitenkin nyt taas alkaa treenata suunnitelmallisemmin. Arkitottistreenit hyödynnetään mielentilan hakemiseen, mutta palkkaamattomuutta ja paikkamakuuta täytyy harjoitella erikseen. Paikkamakuuta on nyt tehty kotona ja koska täällä se 2 minuuttia onnistuu hyvin pikku matkasta, niin tehdään nyt vaihtelevalla ajalla kotona pikkuhiljaa matkaa pidentäen. Pikkukaksiossamme ei ikäväkyllä riitä tila kovin pitkälle, mutta vahvistellaan liikettä nyt kuitenkin kotona ja muualla tehdään edelleen vain 20-30 s makuita ihan lyhkäisestä matkasta.

Tässä suunnitelma hetkeksi eteenpäin:

29.12. Ketjutus: lyhyt seuruutus ja palkka, seuruutus, siirtymä, liikkeestä maahanmeno, palkka.

2.1. Paikkamakuu ja jäävien napakkuus: lyhyt seuruutus, lyhyt paikkamakuu, vapautus, liikkeestä seisominen --> ei koko liikettä, pysähtymiseen napakkuutta heti palkaten, luoksetulo lelupalkalla.

8. tai 9.1. Ketjutus: Kokeenomainen seuruutus ja luoksetulo jonka jälkeen palkkaus. Hyppy ja palkkaus. 

12.1. Paikkamakuu: seuraamalla paikkamakuu paikalle, luoksepäästävyys ja lyhyt paikkamakuu, palkkaus ja vapautus.

17.1. Ketjutus: Liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisominen, palkka. Seuruutus ja luoksetulo, palkka.

19.1. Paikkamakuu: Seuruuttaen paikkamakuu paikalle, luoksepäästävyys ja astetta pidempi paikkamakuuaika.

26.1. Kokeenomainen palkka: Lyhyt seuruutus, palkka. Pieni paikkamakuun tapainen, palkka. Liikkeestä maahanmeno --> kokeenomainen palkka: palkkaus vasta ulkona.

+ Kotona paikkamakuu lähes joka päivä. Halli treenit aloitetaan aina rauhoittumalla hetkeksi maahan ja siitä suoraan seuraamaan. Kiinnitä huomiota vapautukseen: muista vapauttaa usein ja selkeästi, älä anna koiran itse vapauttaa itseään.

Taukoviikko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti