3. lokakuuta 2013

Olipahan treenit

Viime aikoina on päässyt lähinnä raapustamaan siitä, miten kivasti kaikki treenit ovat sujuneet. Välillä pitää kuitenkin palata maanpinnalle, joten nyt ei sitten mennyt taas ihan kuin elokuvissa.

Lähinnä homman fiaskoituminen oli täysin omaa syytäni, oletin taas Aslakin osaamistason paljon korkeammaksi kuin mitä se sitten oli.

Harjoitus meni niin, että kävimme rinkiin, laitoimme koirat maahan ja kävelimme ringin keskellä ristiin rastiin. Aslak kesti todella hienosti, mutta sitten kun pari ihmistä käveli oikein läheltä, niin nousi ja kun karjaisin sille ringin keskeltä, niin sehän siitä villiintyi ja alkoi juosta ympäriinsä kuin päätön kana. Tästäkös treenien saksanpaimenkoirakin sitten innostui, kun pikkukoira säntäili sinne tänne kuin paraskin saaliseläin. Onneksi se ei kuitenkaan ehtinyt saada vikkelää Aslakkia kiinni, vaan Aslak juoksi lähelle erästä treeni kaveria, joka tallasi hihnan päälle, josta pääsin nappaamaan Aslakin itse teosta taas kiinni. Ja suurten torujen kera pääsi taas autoon jäähylle. (Tälläistä pelleilyä ei olekaan tapahtunut kesäisen agility treenin jälkeen).

Jäähyn jälkeen teki ihan ok, otin about puolen minuutin paikkamakuunkin yksin, rauhassa makoili. Muodostin jo päässäni kauhukuvia siitä, että meidän paikkis on nyt menetettyä peliä tuon jälkeen, mutta onneksi homman luonne ja muodostelma ei vastannut mitenkään tokon paikkamakuuta, täytyy vaan toivoa, että unohtuu koko homma.

2 kommenttia:

  1. Ja tärkeää nimenomaan että sinä unohdat tuon tilanteen, koska jos se jää karhuna siun takaraivoon jyskyttää...koira aistii sen ja tällöin alkaa peruspaikkamakuukin kärsiä...Äkkiä vain ajatukset taas oikeaan suuntaan, unohdat menneet ja katse/ajatus tulevaan...
    Tää on näin helppoa sanoa...toteuttaa tosi haastava...itse syyllistyn kans aina miettii vanhoja.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta, enemmän sitä varmasti aina itse miettii noita. Samaa sanoi Villekin heti kun tulin kotiin ja kerroin treenistä, että nyt sitten vaan ite unohdat koko jutun. :)

      Poista