Miksi göötti

Kun koiria on lukuisia eri rotuja, jotka ovat paitsi hyvin eri näköisiä, niin myös hyvin erilaisia alkuperäisiltä käyttötarkoituksiltaan ja myös nykyaikaisilta luonteiltaan, niin minusta on hyvin mielenkiintoista kuulla miksi kukakin on oman rotunsa valinnut.

Tämän innoittamana aloin itse pohtia nyt Aslakin täytettyä kaksi, että miksi me sitten päädyttiinkään juuri gööttiin, joka onkin tehnyt meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Suosikkien joukkoon nousevia rotuja oli todella monia, oikeastaan suurin osa keskikokoisista ja pienistä koiraroduista kahlattiin läpi. Aina niistä kuitenkin löytyi jotain vikaa; huono terveystilanne, aivan liikaa terävyyttä, riistaviettiä, liian iso, liian pieni, liian rajalliset harrastusmahdollisuudet, liian pehmeä luonne, liian jotain -ulkonäkö jnejne. Rotuja kaivelemalla aina se vika jostain tupsahti.

Sitten jostain mieleeni juolahti göötti, en edes muista mistä se sillä hetkellä tuli. Olin tainnut livenä nähdä yhden ainoan kappaleen ja rotu oli muutenkin täysin tuntematon meille. Se ei varsinaisesti ollut mikään ''rakkautta ensisilmäyksellä'' -tarina, sillä ensimmäiset kuvat joita olin göötistä nähnyt, eivät olleet oikein tuoneet rotua edukseen eikä se juuri viehättänyt kirjojen kuvien perusteella silmää. Sitten eksyin netin ihmeellisessä maailmassa lukemaan blogeja. Kahlasin läpi kirjoitettuja kuulumisia gööttiperheiden elämästä ja kokoajan enemmän ihastuin niin luonteesta kuin ulkonäöstäkin tulleeseen vaikutelmaan. Loppujen lopuksi käytin yönkin pikkutunteja lukemalla jok ikisen kotisivun, blogin ja muun göötistä kertovan reitin yksin kotona aikaa viettäessäni miehisen osapuolen ollessa armeijassa. Ja se alkoi tuntua jo jotenkin itsestäänselvyydeltä, että tuollainen koira on meidän koira. Sattuman kautta mieskin näki sellaisia livenä eräänä kertana kotiin lomille tullessaan, kun junassa oli matkustanut pari gööttiä. Niin minun kuin miehenkin ensikertaa näkemät göötit jäivät ikäväkyllä anonyymeiksi, mikä on jälkikäteen harmittanut. (Junassa olleita gööttejä en kykene etsintäkuuluttamaan, mutta pari vuotta sitten Savonlinnassa naisen/tytön kanssa ulkoillut harmaa töpöhäntä ilmoittautukoon.)

Ensimmäinen kerta kunnolla gööttejä nähdessä oli ikimuistoinen, nuo pienet, eloisat ja ihmisläheiset touhuajat hurmasivat meidät aivan täysin. Ei oikeastaan osattu sen kummemmin mitään edes kysellä, vaan katsottiin koiria ihaillen. Koimme sitten kuitenkin melkein rakkautta ensisilmäyksellä. Tuon jälkeen ei ollut enää epäilystäkään, etteikö se olisi ollut se oikea. Tuolloin en olisi kyllä osannut luultavasti edes perustella päätöstä.

Nyt myöhemmin uskon rodun valintaan eniten vaikuttaneen sen, että göötti on kaikkeen ''muovaantuva'' kompakti paketti. 

• Se ei ole suuri, mutta ei mikään ihan pikkuruinenkaan, siitä ei ole käsilaukkuun mutta se mahtuu kuitenkin syliin. 
• Sillä ei ole pitkää karvaa, mutta ei myöskään niukkaa Suomen talveen riittämätöntä turkkiakaan. 
• Se ei ole mikään itsestäänselvä harrastuskoira, mutta ''muovautuu'' PK-lajeja lukuunottamatta lähes kaikkiin harrastuksiin, joten tiet olivat sitä kautta täysin avoinna. 
• Se ei ole (minusta) liioitellun matala tai roteva, mutta omaa kuitenkin hieman keskivertoa massavamman rungon, mikä miellyttää omaa silmää. 
• Se ei vaadi järjettömiä määriä liikuntaa, mutta jaksaa patikoida metsissä juuri niin paljon kuin on tarvis. Sillä ei (yleensä) ole riistaviettiä, mutta se kuitenkin omaa saalisviettiä mikä on omiaan harrastuksissa. 
• Jokaisella yksilöllä on persoonallinen luonne ja jokainen on myös ulkonäöltään hyvin yksilöllinen
• Se on keskimäärin suhteellisen terve rotu. 
• Ja tänä päivänä moni göötti kuuluu kauneimpiin koskaan näkemiini koiriin.

Kertokaahan muutkin bloggaajat (tai kommentilla vähemmän bloggaavat) miksi päädyitte juuri kyseiseen valitsemaanne rotuun?

Pimeys ja koirien koulussa

Jokaisessa blogissa ja kahvipöytäkeskustelussa on varmasti päiväilty kyllästymiseen asti tätä loppumatonta pimeyttä, mutta sanompa sen vielä minäkin: järkyttävää kuinka on pimeää. Eikä se etenkään koiran kanssa elävän ja bloggaajan arkipäivässä ole mikään huomaamaton juttu: koiran kanssa joutuu lenkkeilemään vesi- ja räntäsateessa keskellä loppumatonta mustaa ja mistään onnistuneista kuvista on turha haaveillakaan.

Sen lisäksi, että jatkuva pimeys häiritsee harrastamista näköesteenä, se saa myös hyvin saamattomaksi. On huomattavasti isompi työ raahautua lenkille kylmään ja märkään kuin kimaltavien hankien keskelle. Myös treenaaminen on vaikeaa, kun on aina ajettava hallille, jonne parinkymmenen kilsan matka tuntuu hirmuiselta, kun kesän treenikentälle on meiltä noin puolitoista kilometriä. Ollaan me treenaamassa käyty, mutta ei sentään päivittäin kuten kesällä.


Toko treenit 29.12.

Tekemäni treenisuunnitelma jopa lähti lupaavasti käyntiin, kun hurautettiin tänään hallille. Hallille päästyäni en enää alkuunkaan muistanut mitä olin suunnitellut Aslakin ja itseni pään menoksi tälle kerralle, mutta jälkeen päin katsottuna osuin aika oikeaan.

Halliin tullessa laitoin Aslakin hetkeksi maahan ja siitä hetken seuruutin ja palkkasin, siinä vähän rauhoituttiin ja hiljennyttiin. Hallissa oli kevythäkissä ihana tuoksuva porokoiratytön alku ja sen lisäksi hallissa oli myös lapsia, joten Aslakilla oli haastetta keskittyä. Nopeasti se kuitenkin unohti muut ja keskittyi tekemiseen. 

Ensin seuruutin pari pätkää ja palkksin. Sitten otin seuruutus pätkän ja lopuksi vain kehuin ja silitin ja siitä siirtymä heti liikkeestä maahanmenoon. Yllätyksekseni kehuista ei lähtenyt hakoteille, vaan innostui keskittymään vaikkei nakkia tullutkaan. Liikkeestä siis maahan ja takaisin tullessa otin suoraan seuraamaan ja sitten palkkaus. Sitten taas pidempi seuruutus kaavio ja vasta lopuksi palkka, hyvin kesti kontakti. Loppuun otin vielä luoksetulon ja palkkasin, hyvällä vauhdilla tuli eikä etes törmännyt, vaan nätisti kaarsi perusasentoon.

Pientä piippailua silloin tällöin oli, mutta lopussa rauhassa palkkailin pelkästä hiljaisesta sivulla istuskelusta.

''Koirien koulussa, alaluokilla, vikistään ja vingutaan, harjoitellaan haukkumaan, alaluokilla''. Nyt on ikää jo kaksi ja käskystä osataan haukkua ja toivottavasti myös hiljetä, joten voitaisiin siirtyä tuolta Fröbelinpalikoiden alaluokilta jo pois ja jättää ne vikinätkin sinne. Tämän päiväisestä ei voi tosin moittia, kokonaisuutena oikein onnistunut treeni. :-)

Kurkistus tokon kuulumisiin

Paljon en olekaan toko treenejämme täällä avannut viimeaikoina. Teoriassa ei olla tokoa treenattu, käytännössä kyllä sitäkin enemmän. Kerran viikossa ollaan käyty arkitottelevaisuus treeneissä, jotka ovat kuitenkin tavallaan olleet toko treenit. Vajaa puoli tuntinen ollaan tehty toisten koirien kohtaamista, maahanmenoa, luoksetuloa, seuraamista jne. Vieläkään en uskalla näistä treeneistä kauheasti hehkuttaa, mutta viimisimpinä kertoina Aslak on ollut rauhallinen ja hiljainen.

Varsinaista tokoa pitäisi kuitenkin nyt taas alkaa treenata suunnitelmallisemmin. Arkitottistreenit hyödynnetään mielentilan hakemiseen, mutta palkkaamattomuutta ja paikkamakuuta täytyy harjoitella erikseen. Paikkamakuuta on nyt tehty kotona ja koska täällä se 2 minuuttia onnistuu hyvin pikku matkasta, niin tehdään nyt vaihtelevalla ajalla kotona pikkuhiljaa matkaa pidentäen. Pikkukaksiossamme ei ikäväkyllä riitä tila kovin pitkälle, mutta vahvistellaan liikettä nyt kuitenkin kotona ja muualla tehdään edelleen vain 20-30 s makuita ihan lyhkäisestä matkasta.

Tässä suunnitelma hetkeksi eteenpäin:

Piparihaaste

Pitäähän sitä yllytettäessä aina kaikkea testata. Onnistumisen salaisuutena oli nopea liipaisinsormi! Meillä kun ei mitään ''pidä'' tai muuta vastaavaa käskyä ole vielä opeteltu.