15. marraskuuta 2015

Kysymyksiä & vastauksia

Iso kiitos Partojen pakinat -blogille tästä! Liebster awardin ideana on tuoda näkyville uusia ja tuoreempiakin blogeja ja se annetaan aina eteenpäin bloggaajalta toisille.

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.



1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt? 

Selväähän on, että onniselliseksi tekevät nämä elämän perusarvot, kuten läheiset ihmiset ja terveys. Jos nyt kuitenkin mietitään hieman arkisempia asioita, niin mainittakoon että pyrin kyllä löytämään sitä onnellisuutta ihan tavallisista asioista. Opiskelen itselleni mieluista alaa ja jaksan innostua siitä useimpina päivinä. Olen myös erityisen onnellinen tästä rauhallisuudesta, mikä täällä metsän reunassa vallitsee. On mahtavaa, että saadaan asua tällaisessa paikassa, missä niin ihmisten kuin eläintenkin sielu lepää!

2. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?


Mitä se sellainen on? Täytyy kyllä ihan oikeasti todeta, että en kauheasti vietä koiratonta vapaa-aikaa. Viihdyn kotona ja koira kulkee mukanamme myös kyläilemässä. Näen toki silloin tällöin ystäviä ilman koiriakin, mutta en ole kamalan menevää tyyppiä. Toki suurin osa vapaa-ajastamme menee taloprojektissamme (joka esillä toisessa blogissani), mutta siinäkin tuo karvakorva pyörii yleensä ''auttamassa''.

3. Onko koirahistoriassasi jokin tapahtuma, joka vaikuttaa elämääsi yhä tai jonka haluaisit muuttaa?


Toki heti ensimmäisenä tulevat mieleen lukuisat virheet, joita oman koiran kanssa on tullut tehtyä. Aslak ei ole kovinkaan helppo persoona ja sen kanssa olisi pitänyt heti alusta pitäen olla huomattavasti johdonmukaisempi ja ymmärtäväisempi. Tuhlasimme myös aikaamme hävettävän paljon huonojen neuvojen ja koulutusten parissa, missä lähinnä tuhosimme keskinäistä suhdettamme. Nykyisin ymmärrän tuota nelijalkaista ystävääni huomattavasti paremmin ja annan sille myös tilaa olla sellainen kuin se on. Mitään yksittäistä tapahtumaa en ehkä osaa nimetä.

4. Ihailetko jotain julkisuuden henkilöä?


En. Suoraan kysymykseen suora vastaus! En kamalasti seuraile julkisuudenhenkilöitä enkä osaa kamalasti antaa arvoa ihmisille, jotka saavat kaiken elämänilonsa valokeilassa paistattelemisesta. Jos nyt kuitenkin joku tunnettu henkilö täytyy nimetä, niin mainitsisin koiramaailmassa tunnetun Tuire Kaimion, jota en tosin ole vielä koskaan tavannut, mutta seuraillut hänen työtään etäämmältä. Kunnioitan hänen näkemyksiään ja sitä suunnatonta eläinten ymmärtämisen ja lukemisen taitoa, mikä hänellä on työssään.

5. Onko jokin koiristasi ollut ns. elämäsi koira, miksi?


Mikäli vanhemmillani lapsuusaikanani olleita koiria ei lasketa, on Aslak toistaiseksi ainoa koirani. En toki osaa vielä sanoa, onko Aslak juuri se ''elämäni koira'', mutta uskaltaisin veikata sen vievän kyseisen pestin helposti myös tulevaisuudessa. Aslak on tuonut minut koiraharrastuksen saloihin, tuonut elämääni suurta sisältöä ja paljon ihania ihmisiä ja ennen kaikkea ollut äärimmäisen opettavainen yksilö ja suuri persoona!

6. Uskotko yliluonnolliseen?


Tekisi mieli vastata kylmästi, että en todellakaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että silloin tällöin leikittelen ajatuksella vanhassa talossamme vaeltavista jo edesmenneistä entisistä asukkaista, niin eläimistä kuin ihmisistäkin. Niistä olisi monta kummitustarinaa kerrottavana, mutta vielä kuitenkin pistän kaiken mielikuvituksen piikkiin.

7. Mistä esineestä et voisi luopua?


En ole erityisen tunnematerialisti, eikä minulla oikeastaan ole mitään erityisen tärkeitä tavaroita, joilla olisi esimerkiksi mittaamaton tunnearvo. Tietokone on toki tärkeä vempele, sillä se pitää sisällään sosiaalista kanssakäymistä helpottavia asioita, harrastuksiini ja mielenkiinnonkohteisiini liittyviä asioita sekä suuren avun opiskeluuni. Sitä ilman en kyllä osaisi olla.

8. Elämäsi tärkein ohjenuora, johon tartut vaikeissa tilanteissa?


''Kaikki järjestyy''. Järkyttävä klisee, mutta niin totta. Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, joka ei ihan tosissaan olisi mitenkään perin ajan kanssa järjestynyt.

9. Onko sinulla haaverotua, jollaista et kuitenkaan voi ottaa, koska ko. rotuinen koira ei sovi sinulle esim. luonteensa tai vaatimiensa resurssien puolesta?


Australiankarjakoira! Tämä oli ehdottomasti helpoin kysymys. Olen aina sanonut, että mikäli minulla olisi iso maatila, joka olisi myös elinkeinomme, haluaisin sinne työskentelemään australiankarjakoiran. Ihailen kyseistä rotua suunnattomasti, mutta tiedän, että minulla ei olisi riittävästi tarjottavaa sellaisen luokan työkoiralle. En uskaltaisi tällaiseen elämäntyyliin ottaa kyseistä koiraa, sillä pelkäisin etten pärjäisi sen kanssa näissä olosuhteissa. Ensinnäkin ne ovat kauneimpia koiria joita tiedän ja toisekseen ihailen jotenkin niiden vankkaa ja periksiantamatonta luonnetta ja sellaista ''hiljaista ja uskollista yhteistyötä'', ilman nöyristelyä, oman ihmisen kanssa. Göötissä on kuitenkin omasta mielestäni todella paljon samaa, kätevämmällä koolla ja hieman vaatimattomammalla elämäntyylillä maustettuna.

kuva täältä


10. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?

Opettaja. Minusta piti tulla lukion äidinkielenopettaja. Ei tullut opettajaa ainakaan vielä, eikä sille alalle varmasti koskaan, vaikka kirjallisuus onkin lähellä sydäntä.

11. Onko jokin arkipäiväinen taito, jota et hallitse, mutta jonka haluaisit oppia?


Ruuanlaitto. Tahtoisin ehdottomasti olla kotonani hellan ääressä ja loihtia suussa sulavia ruokia. En kuitenkaan osaa paistaa edes lettuja! Mutta ehkä vielä opettelen...

En osaa sanoa, onko kaikilla valitsemillani blogeilla tarpeeksi pieni lukijamäärä, mutta haaste lähtee kuitenkin seuraaville blogeille:

Tassujen sipsutusta kera kavioiden kapseen
Hundkarusellen
Kiira ja kiharat
mopojengi
Kennel Sabletail's
Sähköpaimenet
Vipperä hyeena
Manun ja Maisan elämää
Draculan valtakunta
Rajaton Rakkaus
Purinoita


Kysymykset haastetuille:

1. Millä perusteella ja miten olet päätynyt valitsemaan sen rotuisen/rotuisia koiria, joita sinulla nyt on?

2. Mitkä ovat sellaisia koirarotuja, joita et ikinä haluaisi edes harkita itsellesi ja miksi?

3. Onko jokin koiraharrastuslaji (tai kenties jokin, mikä ei liity koiriin), jota haluaisit vielä joskus harrastaa tai joka olisi haaveissa, mutta jota et pysty jostain syystä harrastamaan vaikka haluaisitkin?

4. Onko omassa rodussasi jotakin, mistä et pidä tai mikä on jopa saanut sinut harkitsemaan rodun vaihtamista?

5. Mitkä ovat hyvät sekä huonot puolet koirien omistamisessa?

6. Voisitko kuvitella itsellesi vain ulkotarhassa eläviä koiria ja mitä mieltä olet ''pihakoirien'' pidosta?

7. Täytyykö koirasi olla rotukoira vai voisitko ottaa myös sekarotuisen karvakorvan? Miksi?

8. Mikä on paras elokuva(t), jossa on pää- tai sivuroolissa koira?

9. Mitä muita rotuja olet harkinnut/aiot vielä ottaa?

10. Mikä on mielestäsi sopiva ja toimiva koiralauman koko, onko jokin maximi määrä?

11. Mitä/millaista koiranruokaa suosit ja millaista ruokaa tai ruokintatapaa et koskaan antaisi koirillesi?

Mikäli te haastetut saatte joskus vastailtua näihin, heittäkäähän kommenttia, ettei teidän mielenkiintoiset vastaukset vaan vahingossa mene minulta sivusuun.

1 kommentti:

  1. http://kiirajakiharat.blogspot.fi/2015/11/haaste.html Kiitos haasteesta. Sain jopa vastattua!

    VastaaPoista