4. heinäkuuta 2013

Tokosta taas

Käytiin taas harjoittelemassa tokoa ja päivän treenien jälkeen ajattelin hieman pohtia nyt ylöskirjaten tätä meidän treenien etenemistä, oikeastaan lähinnä itsellekkin kirjallisena, jotta ei pääse unohtumaan.

Ensinnäkin tuli taas todettua, että kuumassa auringon paisteessa on turha treenata; Aslakin keskittymiskyky hiipui hetkessä ja vapautuksen jälkeen se ryömi auton alle (?!) makoilemaan, kun ei muualta löytynyt varjoa. Treenit loppui sitten siihen, autoon vain ilmastointi huutamaan.

Aslak myös lähti keskittymiskyvyn puutteessaan jäävästä makuusta jonkun ilmasta ottamansa makoisan tuoksun perään haahuilemaan, liekkö oli eilisen kentällä treenaneen juoksuisen nartun hajua jäänyt. Ikinä ei ole ennen tätä tehnyt. Jäävien liikkeiden sanat tuntuu muutenkin olevan hiukan hukassa, joten nyt harjoitellaan seisomista ja maahan menoa vain ihan ''lennosta'' ilman ketjutusta kokonaiseksi liikkeeksi, jotta sanat painuisi paremmin mieleen. Täytyy myös kiinnittää huomiota, että käskysanat tulee aina täysin samalla tavalla ja että oma elekieli ei ole ristiriitaista.

Hyppy tuntuu olevan sopivan keventävä liike, sitä kun ei ole liikaa tehty, joten sitä voisi nyt taas pienen tauon jälkeen harjoitella. 

Vaihtelevampi palkkaus voisi olla kova juttu, helposti kun tulee palkattua aina samoilla herkuilla ja Aslakin tuntien se helposti kyllästyy samaan ruokaan, joten vaihtelevia nameja mukaan. Etenkin ryhmätreeneissä jotain erityisen hyvää mukaan!

Ei liikaa toistoja lyhyellä aikavälillä, saman hiominen kun jos mikä on Aslakista tylsää puuhaa. Eli mahdollisimman ripeästi onnistunut suoritus ja ei onnistunutta liikettä uudestaan samoissa treeneissä!

Seuraamisen harjoittelua vaihtelevilla palkkausväleillä. Eli välillä palkkaus jo ensimmäisestä askeleesta tai jopa pelkästä perusasennosta, välillä hieman pidempi pätkä ja sitten tosi hyvä palkka.

Enemmän käännöksiä. Käännöksiä tulee tehtyä äärimmäisen vähän, etenkin vasemmalle. Tässä voisi ottaa myös käyttöön sen, että palkataan koiraa heti käännöksen jälkeen, jolloin koira tekee napakat käännökset palkkaa odottaen, eikä haahuile omille teilleen käännöksissä ja niiden jälkeen.

Liikkeelle lähtö liikkurin kanssa. Kuten jo aiemmin olen maininnut, Aslakilla on tapana mennä maahan kun nyökkään tai sanon liikkurille ''on'' valmiutemme merkiksi.

Ja kuten jo aiemmassa tekstissä mainitsin, huomion kiinnitys omaan asentoon. Ei mitään vinoa kävelyä, vaan kroppa suorassa.

Ps. Tänään harjoiteltiin taas kotona pieni paikkamakuu, päästiin jo 30 s. Nyt mennään tällä 30 s muutama päivä kotona ja sitten harjoitellaan kyseistä aikaa kentällä (välillä ehkä myös jopa lyhempiä ennalta arvattavuuden vähentämiseksi). Kun saadaan tuo aika harjoiteltua kentällä, niin sitten yritetään pikkuhiljaa kivuta 1 min kotona.

Pps. Luoksepäästävyys: tätä pitäisi muistaa harjoitella, jotta vielä joku kaunis päivä Aslak malttaisi istua paikallaan kivojen ihmisten lähestyessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti