Täydellinen suoritus tokossa vaatii sen kultaisen keskitien, mutta siltä tahtoo astua harhaan turhan helposti. Tiellä pysymiseen tarvittaisiin paljon ja vielä vähän lisää itsetutkiskelua, jotta tuntisi omat tunnetilansa muun muassa väsymyksen, yliaktiivisuuden, kärsivällisyyden ja kärsimättömyyden suhteen. Sitten pitäisi vielä tietää millaiseen tunnetilaan täytyy itsensä virittää, jotta yhteistyö pelaa, ja oppia säätelemään omia tunnetilojaan.
Itse olen tähän asti muun muassa hyvin herkästi syyllistynyt siihen, että kun koira tekee jotain tyhmää niin hermostun, enkä osaa muuttua tarpeeksi nopeasti takaisin iloiseksi ja kannustavaksi ohjaajaksi. Täydelliset näyttelijän lahjat olisivat paikoillaan, vaikka välillä en kyllä usko, että se uppoaisi Aslakkiin, niin hyvin se ohjaajaa lukee.
Sitten ehkä se vaikein osuus, nimittäin koiran täydellinen toiminta-alue. Se on loppujen lopuksi Aslakilla, kuten varmasti suurimmalla osalla koirista, hyvin kapea. Ja kun polulta astuu askeleenkin sivuun, on vire joko liian korkea tai liian matala. Aslakilla vire on noussut aina vähän turhankin korkealle, mikä on johtanut siihen ettei se kestä alkuunkaan nahoissaan. Siitä alkaa ääntelyt ja säntäilyt.
Tämän lisäksi ylipäätään yleisellä paikalla rauhoittuminen on ollut sille haasteellista, joten viime aikoina ollaan sitten tehty vaan todella rauhallisia treenejä ja pyritty täyteen rauhaan ja hiljaisuuteen. Ja ollaan siinä todella kivasti onnistuttukin, on käyty jopa useammat arkitoko treenit, missä on ollut hallin täydeltä koirakoita eikä siitä huolimatta vetämistä, haukkumista tai säntäilyä. Ja olen ollut todella iloinen! Nyt on kuitenkin tullut esiin se, ettei Aslakin kontakti ole sitten oikein pysynyt.
Olen ehkä puolihuolimattomasti seuruuttanut sitä liikaa ja laskenut sen vireen niin valtavan alas, ettei nätti seuraaminen ja pysyvä kontakti luonnistukkaan tuossa mielentilassa. Se on seurannut ihan ok, mutta perfektionistina en tahdo kontaktin tippumisia enkä etenkään sitä, että nenä käy välillä maassa ja koira on ihan omissa (haju)maailmoissaan. Nyt pitäisi siis löytää se kultainen keskitie ja osata säädellä sitä virettä, saada se nostettua riittävän korkealle suoritusten ajaksi, osattava laskea se sieltä yhtä nopeasti myös alas ja pitää huoli ettei se koskaan nouse liian korkealle.
Nyt olen jo treenatessa uskaltautunut palkkaamaan treenin loppupuolella lelulla ja sitten lelu pois ja makupalojen kanssa takaisin rauhalliseen tilaan. Useimmiten neuvotaan niin, että koira pitäisi jättää kierroksille, jotta se tulee intoa puhkuen treeneihin/kokeisiin myös seuraavalla kerralla. En kuitenkaan usko sen toimivan Aslakilla (enkä sitä uskalla edes kokeilla), koska se kattila kiehuu sitten hyvin herkästi yli. Aika näyttää kuinka paljon sitä uskaltaa nostaa ja voiko sen joskus jättää sinne korkeammille kierroksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti