Se lähti yhtä nopeasti kuin tulikin, nimittäin Aslakin karvanlähtö. Koiralla on nyt ikää kaksi vuotta ja kaksi kuukautta ja edelleen odottelen sitä päivää, että voisin sanoa siitä lähtevän paljon karvaa. Ennen Aslakin astelua talouteemme luin ja kuulin pelotteluja siitä, kuinka göötistä lähtee loputtomasti karvaa.
Kysymys varmaan kuuluukin, että olenko itse tottunut elämään koko ikäni niin paljon karvan keskellä, että en vain huomaa karvoja, onko käsite niin suhteellinen, että tuo vaan ei minusta ole paljon vai onko meille sattunut tulemaan joku erikoistapaus josta ei vaan kertakaikkiaan oikeasti lähde karvaa. Onhan niitä karvoja aina muutamia vaatteissa, etenkin kun käyttää itse pääasiassa mustia kuteita. Niitä on myös sohvassa (josta syytän enemmänkin sohvan kangasta) ja pitkien imurointi välien aikana jokunen karva saattaa näkyä lattialla.
Hyvänä esimerkkinä toimii tämä nyt iskenyt karvanlähtö, sitä kesti alle viikon. Huomasin, että silittäessä jää karvoja käteen, otin karstan ja harjasin Aslakin perusteellisesti ja that's it. Se loppui siihen. Nyt ei irtoa karvan karvaa vaikka kuinka antaumuksella silittäisi.
Ehkä meillä on vain käynyt hyvä tuuri. Tästä pääsemmekin aiheeseen jota olen usein miettinyt. Vaikka Aslakista irtoaisi aivan tuhottomasti karvaa, en silti hetkeäkään harkitsisi rodun vaihtoa. Vaikka karvoja tapaisi leivän päältä, aterinlaatikosta, sängystä, vaatekaapista ja kaikkialta muualtakin tuhottomia määriä, olisiko tuo nyt niin vaarallista.
Jaksan aina ihmetellä koiraa harkitsevia ihmisiä, joiden vahvimpia kriteerejä on ''koira josta ei lähde karvaa, jotta hienot chippendale-kalusteet tai juuri ostetut valkoiset matot näyttäisivät jatkossakin hyvältä''. Sitten otetaan karvaamattomana mainostettu pumpulipallo joka on alta aikayksikön takkujen peitossa ja joka kantaa karvaavaakin koiraa enemmän kuraa ja hiekkaa perintöhuonekaluille. Eikä tarkoituksenani ole missään nimessä mollata ''turkki-rotuja'', tarkoitan vain, ettei sekään ole mustavalkoinen tie onneen.
Olen nyt kolmatta viikkoa hommissa koirien parissa ja olen päässyt mukaan trimmaamaan jo monen moista koiraa erilaisine karvoineen. Trimmaaminen ei ole tuntunut yhtään hassummalta hommalta, se on oikeastaan aika mukavaa puuhaa ja opin siitä mielelläni lisää. Samalla olen kuitenkin tullut aina päivän päätteeksi kotiin, katsonut Aslakin turkkia hymyillen ja todennut, että kyllä vain olen tuohon yksinkertaisen vaivattomaan ja siistiin göötin turkkiin niin tyytyväinen, kun on omasta koirasta kyse, oli niitä karvoja sitten leivän ja juuston välissä tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti