Pimeys ja koirien koulussa

Jokaisessa blogissa ja kahvipöytäkeskustelussa on varmasti päiväilty kyllästymiseen asti tätä loppumatonta pimeyttä, mutta sanompa sen vielä minäkin: järkyttävää kuinka on pimeää. Eikä se etenkään koiran kanssa elävän ja bloggaajan arkipäivässä ole mikään huomaamaton juttu: koiran kanssa joutuu lenkkeilemään vesi- ja räntäsateessa keskellä loppumatonta mustaa ja mistään onnistuneista kuvista on turha haaveillakaan.

Sen lisäksi, että jatkuva pimeys häiritsee harrastamista näköesteenä, se saa myös hyvin saamattomaksi. On huomattavasti isompi työ raahautua lenkille kylmään ja märkään kuin kimaltavien hankien keskelle. Myös treenaaminen on vaikeaa, kun on aina ajettava hallille, jonne parinkymmenen kilsan matka tuntuu hirmuiselta, kun kesän treenikentälle on meiltä noin puolitoista kilometriä. Ollaan me treenaamassa käyty, mutta ei sentään päivittäin kuten kesällä.


Toko treenit 29.12.

Tekemäni treenisuunnitelma jopa lähti lupaavasti käyntiin, kun hurautettiin tänään hallille. Hallille päästyäni en enää alkuunkaan muistanut mitä olin suunnitellut Aslakin ja itseni pään menoksi tälle kerralle, mutta jälkeen päin katsottuna osuin aika oikeaan.

Halliin tullessa laitoin Aslakin hetkeksi maahan ja siitä hetken seuruutin ja palkkasin, siinä vähän rauhoituttiin ja hiljennyttiin. Hallissa oli kevythäkissä ihana tuoksuva porokoiratytön alku ja sen lisäksi hallissa oli myös lapsia, joten Aslakilla oli haastetta keskittyä. Nopeasti se kuitenkin unohti muut ja keskittyi tekemiseen. 

Ensin seuruutin pari pätkää ja palkksin. Sitten otin seuruutus pätkän ja lopuksi vain kehuin ja silitin ja siitä siirtymä heti liikkeestä maahanmenoon. Yllätyksekseni kehuista ei lähtenyt hakoteille, vaan innostui keskittymään vaikkei nakkia tullutkaan. Liikkeestä siis maahan ja takaisin tullessa otin suoraan seuraamaan ja sitten palkkaus. Sitten taas pidempi seuruutus kaavio ja vasta lopuksi palkka, hyvin kesti kontakti. Loppuun otin vielä luoksetulon ja palkkasin, hyvällä vauhdilla tuli eikä etes törmännyt, vaan nätisti kaarsi perusasentoon.

Pientä piippailua silloin tällöin oli, mutta lopussa rauhassa palkkailin pelkästä hiljaisesta sivulla istuskelusta.

''Koirien koulussa, alaluokilla, vikistään ja vingutaan, harjoitellaan haukkumaan, alaluokilla''. Nyt on ikää jo kaksi ja käskystä osataan haukkua ja toivottavasti myös hiljetä, joten voitaisiin siirtyä tuolta Fröbelinpalikoiden alaluokilta jo pois ja jättää ne vikinätkin sinne. Tämän päiväisestä ei voi tosin moittia, kokonaisuutena oikein onnistunut treeni. :-)