Oikeastaan koko tämä viikko on mennyt normaalista poiketen erittäin epäkoiramaisissa touhuissa. Nyt on kuitenkin allekirjoittanut saanut yhden vaiheen päätökseen, eli valkolakin päähänsä, ja nyt voidaan taas keskittyä normaaliin.
Aslak on joutunut olemaan muutaman päivän kovin toimeton, lyhyillä lenkeillä, isännän kanssa kotosalla tai perhepiirissä hoidossa. Samaan syssyyn hoidettiin nimittäin juhlajärjestelyjä, pikkujoulut, toisten lakkiaiset ja omat lakkiaiset juhlineen ja jatkoineen.
Torstaina ennen juhlahumun alkua käytiin Aslakin kanssa vielä metsälenkillä. Paikassa, josta meidän oli tarkoitus mennä metsään, meni hiihtoladut ja juuri se hetki kun siinä hiihtolatujen liki käveltiin niin tuli tietysti hiihtäjiä ja Aslak ei ollut hihnassa. Ja voinen sanoa, että tämä oli niitä ''tilanne jolloin häpesit koiraasi'' -hetkiä. Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, ettei Aslak ole nähnyt hiihtäjää ainenkaan kovin läheltä. Nyt se tuli kovaa vauhtia viuhtoen takaamme, jolloin Aslak nosti niskakarvat pystyyn ja hurrjana suurena koirana kai ajatteli puolustavansa meitä, kun se ärinän säestyksellä juoksi hiihtäjän perään. Noh ei se sitä kiinni saanut/ottanut, vaan meidän karjuessa kääntyi heti takaisin, eikä tilanteessa kuinkaan käynyt, mutta silti kovasti hävetti. Hiihtäjä-parka varmaan ajatteli, että kohta sillä roikkuu ylimääräinen 13 kilon paino lahkeessa... Pitääpä mennä katselemaan hiihtäjiä ihan namien kanssa, ettei jää päälle tuo. Välikohtauksen jälkeen mentiin vähän matkan päähän leikkimään, mistä näkyi vielä pari hiihtäjää.
Myös aikamoinen säihkysilmä -haaste jäi nyt vähän vaiheeseen, kun ei yksinkertaisesti ehditty tehdä mitään näiden päivien aikana. Tulevalla viikolla jatkamme hommaa, eli jospa taas viikonkuluttua palaisin asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti