26. joulukuuta 2013

Joulu


Ruoan teon valvontaa


Poseeraus


Ja et muuten varmana laita mitään kangasta päähäni, joku raja tällä poseerauksella kuitenkin!


Herkun syöntiä tunteella


Kun pukki koputteli ikkunoihin juoksi Aslak lasten kanssa katsomassa ikkunasta toiseen. Lahjoja olohuoneeseen kannettaessa Aslak ei oikein ymmärtänyt tapahtumia ja haki vanhan rotan suuhun kun ei muuta keksinyt...


Lahjojen jaossa




Ja se paras: lahjapakettien repiminen! Meinasi jäädä päälle, kun olisi tahtonut muidenkin paketteja aukoa.

Kokonaisuudessaan käsiteltiin joulu kunnialla, syötiin hyvin ja oltiin rauhassa (myös Aslak) vaikka ympärillä oli lapsia ja vilskettä. Aattoiltana Aslak oli jo niin tottunut hulinaan, että nukkui sikeästi keskellä lattiaa lasten leikkiessä samassa huoneessa. Mitään kiellettyjä jouluruokiakaan ei Aslakin suuhun kummemmin eksynyt.

Tänään Aslak joutui hieman jännään tilanteeseen, kun oli remmilenkillä isännän ja sukulaislasten kanssa. Yhtäkkiä ihan puskista yllättäen juoksi kaksi suurta koiraa ihan iholle. Aluksi lapset ja isäntä olivat säikähtäneet, joten Aslak ei päästänyt koiria lähelle, oli vain urissut ne kauemmas. Koirat kuitenkin osoittautuivat ystävällisiksi ja sitten Aslak käveli niiden kanssa hetken rinnakkain kun totesi tilanteen turvalliseksi. Onneksi olivat ystävällisiä ja omistajakin löysi sitten koiransa ja olivat kyllä totelleet meidänkin porukan ihmisiä heti kun oli hätistelleet niitä loitommaksi Aslakista. Täytyy toivoa, ettei jäänyt Aslakille mitään räksytraumaa tai muuta sellaista.

Nyt jatketaan lomailua, toivottavasti ulkoillen muussakin kuin vesisateessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti