29. marraskuuta 2013

Pimeys ja klikkeri


Vihdoin täällä on oikeasti talvi. Maa on valkoinen ja tänään näytti lämpömittari seitsemää miinuksen voitoksi. Jes! Talvessa on myös varjopuolensa, joka on nähtävissä ylimmässä kuvassa, pimeä tulee nimittäin hirveän aikaisin! Iltapäivällä lähdettiin lenkille ja mentiin vielä reitille jossa ei olla ennen käyty, alkoi hieman jo jänskättää kun pimeys otti meitä aika nopeaan kiinni. Ilman lampun apua kuitenkin juuri ja juuri kerettiin takaisin autolle.

Kuulumiset on tällä hetkellä aika hiljaiset. Treenattu ei juurikaan olla, kun odotellaan ensi viikkoa ja halliin pääsyä. Muutenkin on ollut tohinaa kaiken muun tekemisen parissa, koiramaisia hommia ei toki olla unohdettu, kun olen itse ollut mukana järjestämässä tulevan sunnuntain mätsäriä. 

Ollaan me sentään jotain tehty, ollaan yritetty rustata ylös liikkumisiamme ja aktivointejamme, joista myöhemmin tulossa ihan julkinen julkaisu (jos nyt kehtaan meidän onnetonta liikunnan määrää julkaista kaikkien nähtäville, on meinaan selkeästi parantamisen varaa jos muitten liikuntapäiväkirjoihin on vertaaminen). 

Ollaan myös opeteltu käyttämään tuota maagista muovista esinettä, nimittäin naksutinta ja Aslak on aika hyvin tainnut sille ehdollistua, nimittäin kun kuuli videolta tulevan naksahdus -äänen, juoksi salamana eteisestä olkkariin katsomaan minua sellaisella ilmeellä, että ''mitä tein häh, missä nami, olinko taitava''. Naksutin on itsestä tuntunut aiemmin vähän hassulta ja kauhean monimutkaiselta ja turhalta. Mutta mitä enemmän sitä olen katsellut muiden käytössä, olen alkanut oivaltaa sen nerokkuutta ja pitäähän sitä nyt sitten itsekin yrittää käyttää. Vielä kun oma reagointikyky pysyisi terävänä, että osaa naksauttaa oikeaan aikaan. Nyt on jo Aslakissakin havaittavista sellaista terävöitymistä naksutinta käytettäessä, jospa sitä tuon kautta innostuisi opettelemaan kaikkea vähemmän hyödyllistäkin ihan vaan ajankuluksi ja aivojumpaksi.

(Jos joku ei vielä tiedä naksuttimen tarkoitusta, ideana on siis ehdollistaa koira yhdistämään naksaus namiin, jolloin oikean toiminnan merkitseminen oikea-aikaisesti on tehokasta ja helppoa klikkeriä naksauttamalla.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti