Vihdoin alkaa ulkona olla syksyn tuntua, sitä onkin odotettu. Itse en ole koskaan ollut kesä ihminen, vaan syksy ja talvi on ehdottomia lemppareita. Ne on myös koiran kanssa paljon mukavempaa aikaa (olettaen tietysti että koira on tuollaista säänkestävää mallia).
Myös Aslakin murkku on alkanut väistyä ilmojen viiletessä, vielä en nuolaise ennen kuin tipahtaa, mutta jotenkin se on ollut paremmin kuulolla ja rauhallisempi. Toivottavasti tämä murkku ei sitten keväällä enää palaa talvihorroksesta.
Eilen pitkästä aikaa oli tilanne, että Aslak jäi isännän kanssa kotiin ja minä lähdin illaksi muualle. Ei ollut kaipaillut perään. Koira touhuistahan en kuitenkaan poikennut, kävin vain ottamassa oppia teoriassa koiran vieteistä luennon muodossa.
(Kuvamateriaalin ottaminen oli jokseenkin hankalaa, sillä Aslakkia ympäröivät varvut oli täynnä mustikoita ja puolukoita, välillä hävisi pää pensaikkoon, kun ei millään malttanut olla syömättä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti