12. kesäkuuta 2013

Näyttelyharjoittelua ja muuta puuhaa

Olemme ottaneet tavaksi käydä kerran viikkoon tuossa läheisellä kentällä harjoittelemassa näyttelyjuttuja. Eilen laitettiin oikein kehä naruineen päivineen ja lisäksi pieniä varten pöytä. Pari ihmistä vuorollaan leikki tuomaria, juostiin niin ringissä kuin yksitellenkin. Taikasanana on Aslakilla toiminut tuo kuristava ketju, sen kun saa pysymään tarpeeksi ylhäällä, niin pieni nyppäisy riittää nenän pitämiseen yläilmoissa maan pinnan sijaan. Puolikuristavista ketjuista ei ole löytynyt sopivaa, kun päästä läpi menevä on muuten liian iso.

Niin seisoskelu kuin ravaaminenkin kehässä on sujunut harjoituksissa Aslakilta oikein mallikkaasti niin yhdessä kuin erikseenkin tehdyissä harjoituksissa. Pöydällä oloa Aslak ei ole koskaan pelännyt, mutta koska pentuna kerran päätti olla näyttämättä hampaita, harjoitellaan pöydällä oloa ja siinä hampaiden tutkailua säännöllisesti, jotta pysyy varmasti rutiinina. Muutenkin pöytä harjoitukset tekevät hyvää, koska jotkin tuomarit arvostelevat koiran rakenteen pöydällä, minkä vuoksi täytyy saada koira täysin rentoutuneeksi. Vaikka Aslak seisookin pöydällä rauhassa, näkyy se kuitenkin enemmän edukseen maassa seistessään.

Tänään harjoiteltiin pikaisesti tokoa, ensin herkut kourassa seuraamista ja jääviä, sitten lelupalkalla seuraamista ja lopuksi luoksetulo. Onnistui hyvin ilman herkkujakin, joten voidaan välillä tehdä väliin tälläinen treeni, että herkku ei ole näkyvissä vaan tulee taskusta.

Neljän ihmisen voimin käytiin tänään myös katsastamassa lähellä olevaa BH-koetta, hiukan tottismallia ja mielenkiinnosta sivistystä miltä kyseinen koe näyttää. Tuskin Aslakin kanssa koskaan sitä lähdetään kokeilemaan, sillä pitkät seuruutukset ja kaupunkiosuus voivat olla liian haasteellisia, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Toistaiseksi kuitenkin keskitytään tokoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti