Agilitystä on tullut ainenkin todettua eräs tärkeä seikka: siinä on harrastus, jossa saa syyttää ainoastaan itseään jos jokin menee pieleen.
Aslakin kanssa edellisissä treeneissä päästiin ensimmäistä kertaa tekemään vähän radan tynkää, eli siis muutama este peräkkäin. Ensimmäisenä oli kepit, sitten kaksi hyppyä ja perässä putki. Kepit menee jo jotenkuten kun jalalla vähän avittaa, tosin sen verran on säheltämistä omassa ohjauksessa, että ei siitä ihan suoriltaan pääse jatkamaan. Kaksi hyppyä ja putki meni oikein kätevästi, kunhan vaan itse osaa ohjata. Ettäkö pitäisi osoittaa kädellä oikeaan suuntaan ja muistaa sanoa estekäsky aina oikeaan aikaan. Tuntuu, että Aslak osaa jo huomattavasti minua enemmän.
Ja kyllä se nauttii ja vauhtia riittää, voipi olla, että en kohta kestä itse perässä, jonkinlaista ohjaajan kuntokuuria olisi varmaankin harkittava. Itse olen koiran suhteen todella varovainen ja hieman epäluuloinen harrastusta kohtaan, sillä olen tarkka etten ''särje koiraa''. Aslakin vauhti kun tosiaan vielä on aika suuri. Asiaa olen tosin miettinyt myös siltä kantilta, että eipä tuo arkisemmissakaan oloissa sen rauhallisempi ole esimerkiksi ulkoillessa, vaan ehkä jopa enemmän hurjastelee. Jospa sitä nyt sitten vaikka tänä vuonna kävisi kuvattavana (jos nyt ensin koira, vaikka omastakaan kunnosta ei ole takuita), jotta tietää sitten, että kuinka ahkeraan uskaltaa koiraa rasittaa.
Arkitottiksessa on jotain erittäin outoa: Aslak keskittyy hallissa, mutta ei ulkona. Voisi luulla, että hallissa olisi juurikin enemmän niitä hajuja, mutta kaipa sitten luulen väärin. :) Hallissa viimeksi eilen oikein sujuvaa treeniä, mitä nyt Aslakilla tapansa mukaan on aina kova tarve ilmaista itseään äänekkäämmin. Mutta on meillä kivaa. :)
Treenaamisen jälkeen on hyvä rentoutua, josta Aslak esittelee oman tapansa oheisessä kuvassa; nojatuolissa on hyvä löhöillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti