26. tammikuuta 2013

Kuulumisia




















Ulkoilu päivän jälkeen on hyvä ottaa rennosti tyypillisellä tavalla;
pehmolelujen seurassa
Pakkaset ovat pysyneet vihdoin alemmissa lukemissa, joten ollaan päästy nauttimaan kunnolla ulkoilusta ja järven jäästä. Tänään kävimme kahteen otteeseen jäällä kävelemässä, jälkimmäisellä kerralla pääsimme ihan kävelyyn tarkoitetulle väylälle, jossa näki jopa pimeämmällä, mutta muita ei juurikaan ollut hämärällä sinne eksynyt, niin Aslak pääsi iritkkin juoksemaan.

Itselläni on pänttääminen kuulunut päivien pääasialliseen ohjelmaan ja Aslak mielellään auttaa kyseisessä hommassa (järsimällä kyniä ja kuolaamalla muistiinpanoihin), kuten kuvasta näkyy. Toko on nyt opiskeluni varjossa hetkeksi jäänyt, mitä nyt kotona ja lenkillä on välillä vähän kokeiltu. Agilityä kuitenkin käydään kerran viikossa harjoittelemassa ja arkitottista kahdesti viikkoon. Toissa kerralla arkitottikset menivät erittäin mallikkaasti, eikä nenäkään vienyt mennessään. Viimeisimmällä kerralla taas Aslakin kaveri Feelix oli menossa mukana, minkä johdosta Aslak ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin Feelixin, mikä teki harjoittelusta mahdotonta. Tietääpähän, että tällainen häiriötekijä on Aslakille erittäin haastava.

Agilityssä viime kerralla käytiin taas pari uutta juttua. Uutena meille tuli keinu, jota itse jännitin varmasti Aslakkia enemmän. Nakin voimalla Aslakkia rämähdys ei jännittänyt. A-este oli myös aika uusi juttu ja ensimmäinen sellainen, jossa Aslak hieman mietti, että tahtooko sitä mennä vai ei. Parin harjoituksen jälkeen sekin kuitenkin sujui innolla. Uusien esteiden lisäksi harjoittelimme ''eteen'' -käskyä, jolla Aslakin tuli siis hypätä kolme peräkkäistä estettä viimeisen takana olevalle namialustalle. Alustalla oli aluksi vahti, joka otti alustan pois, jos koira lähti kiertämään. Aslakilla tämäkin sujui jo heti ensimmäisellä. Yllä olevasta kuvasta voi bongata heiluvan hännän, joka kertoo Aslakin innosta hommaan. Paikallaan odottelu on haastavaa puuhaa, kun tahtoisi jo päästä tekemään. :)

2 kommenttia:

  1. Hienoa lukea, miten paljon jaksat touhuta ja harrastaa Aslakin kanssa :) Ja olette päässeet agilityn pariin, varo vaan, se vie koko käden ;)

    VastaaPoista
  2. Jeps, agility kyllä tuntuu kerta kerralta kivemmalta jutulta ja mikä tärkeintä, Aslakista se on ihan huippua. :P

    VastaaPoista