21. joulukuuta 2012

Loma


Tätä onkin jo odoteltu, nimittäin lomaa ja vieläpä koko meidän porukan yhteistä sellaista. Loma on korkattu siivoamalla ja ostoksia tekemällä. Mustista ja Mirristä tällä kertaa tarttui mukaan uuden hihnan tarpeessa Rok straps -hihna, mikä siis pitäisi mainospuheiden mukaan auttaa hihnassa vetämiseen. Odotukset vetämisen suhteen eivät ole korkealla, mutta joka tapauksessa joustavan hihnan pitäisi olla vähemmän rasittava niin koiran kuin hihnan toisenkin pään lihaksille.

Harrastusten puolella kuulumiset koostuvat lähinnä tokoilusta, arkitottista käydään harjoittamassa kerran tai kahdesti viikossa ja tokoa kahdesti viikossa. Myös ilman ohjausta käydään sillon tällöin harjoittelemassa toko liikkeitä. Tokossa ollaan kaikissa liikkeissä päästy hyvään alkuun, eilen käytiin harjoittelemassa hyppyä ja seisomista. Pääasiassa Aslak on joka paikassa aikamoinen sählä, mutta kun jotain treenataan niin se tehdään kunnolla. Eilenkin oli oikein hauskaa kiinnittää huomiota siihen, miten tiiviisti Aslak hallissa ilman hihnaa istuskeli vieressä ja katse kysyi kokoajan ''mitä nyt tehtäis?'', vaikka tilaisuus olisi ollut mennä juoksentelemaan putkeen (mitä Aslak tekisi jatkuvasti mielellään) tai mennä moikkaamaan isäntää ja kouluttajaa.

Sydämen tykytysten aiheuttamistakaan Aslak ei ole unohtanut, muutama päivä takaperin meillä nimittäin syötiin tankoparsaa ja parafiiniöljyä, jälkeen sen kun oli maisteltu kovamuovista kakkulaatikkoa. Mitään oireita ei ole tullut, joten säikähdyksellä taidettiin onneksi selvitä.

Murrosiän kokeilut ovat vahvoina päällä, ''uudempana juttuna'' Aslak on keksinyt, että autoon ei suostuta menemään joka kerta. Ongelma on selkeästi ilmennyt vain silloin, kun Aslakilla on kierrokset päällä muista koirista, kivoista ihmisistä tai menevämmistä treeneistä. Tätä ei ole onneksi pitkään jatkunut ja nyt ollaan jo päästy aika pitkälle homman pois kitkemiseksi, herkun tai lelun perässä autoon nimittäin suostutaan itse hyppäämään.

Nyt sitten nautitaan viikon verran ulkoilusta, ruuasta ja treenailusta. Aattoa vietetään sukulaisten voimin, hiukan jännittää miten Aslakin ylimääräiset energiat saadaan kitkettyä ennen ruokailua ja kuinka saadaan pidettyä herkut poissa pienen koiran suusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti