Toinen kerta toden sanoo

Ainakin toivottavasti, sillä Aslak ylitti kyllä kaikki odotukset tänään meidän toisissa ohjatuissa tokotreeneissä.

Aloitettiin paikallaan makaamisella. Vielä tokalla kerralla, näin pitkän treenitauon ja uuden hallin sekä porukan ollessa kyseessä, ei menty ryhmäpaikkikseen, mutta otettiin kuitenkin yhtäaikaa vähän sivummalla. Matkaa oli vain muutama hassu metri, mutta aikaa oli ihan mukavasti. Korvat vähän luimi silloin tällöin, mutta muuten oikein nättiä.

Varsinaisena päivän aiheena oli herätellä koiran aktiivisuutta katsekontaktin suhteen. Olin ihan yllättynyt, että Aslak oikeasti tarjosi katsekontaktia minun heittäytyessä passiiviseksi ja oli oikein valmis tekemään hommia.

Meillä tämä jäi kuitenkin vain katsekontaktin asteelle, ei perusasentoon, sillä Aslakille se perusasento näköjään on vieläkin hieman häilyväinen käsite. Allekirjoittanut on harrastanut vaikka minkälaisia itämaisen tanssin koukeroita muljutessaan ja käsiapuja antaessaan ja suurin osa täysin huomaamatta! Mutta niinhän siinä käy, että koiralla ei pelkän sanallisen käskyn saatuaan kauheasti ole hajua mitä sen tarkalleen pitäisi tehdä.

Kyllä se takamustaan heilautti sille suunnille, mutta perusasentoa se ei ollut nähnytkään. Palkkaa ei tippunut, jos jouduin kolmestikkin pyytämään asennon korjausta. Kehut tuli kyllä lopulta, mutta palkka vain kun haki oikeata paikkaa itse.

Kotiläksyksi saimme harjoitella perusasentoja, pari toistoa käsiavusteisena ja sen jälkeen ilman käsiapua. Täytyy myös muistaa kiinnittää itse kovasti huomiota siihen, että olisin k a t s e  e t e e n! En tiedä miten sen saisi itselle iskostettua.

Treenin kruunasi muovinen vesikuppi, jonka Aslak otti yhtäkkiä suuhun ja viskasi - suoraan allekirjoittanutta silmään! Onneksi ehdin juuri laittaa silmän kiinni. Koira vaan katsoi viattomana vieressä, että mistä lie taivaalta putosi.

Oli jokseenkin väsynyt göötanmaalainen. Kotona avasin takakontin luukun, siellä oli pieni koira täydessä unessa. Jaksoi se kotiin kömpiä ja sitten sammui kuin saunalyhty.