24. tammikuuta 2015

Möllit




Aslakin kanssa käytiin tänään pitkästä aikaa vähän katsastamassa, että mitä meidän toko taidoille kuuluu. Möllitokot siis vuorossa. Kokonaisvaltaisesti Aslak käyttäytyi ihan hyvin, mutta oli jotenkin levoton. Vierustoverina olleen belggari nartun alkamassa olevat juoksut ehkä vaikuttivat asiaan, kun olisi sen kanssa pitänyt saada tehdä tuttavuutta, mutta kun se ei ollut sallittua, niin piti sitten hyöriä ja pyöriä.

Itse toko suoritukseen olin erittäin tyytyväinen. Ei keretty ennen paikkamakuuta olemaan paikanpäällä kuin vartti, kun meidän aikataulu vähän petti, mutta rauhoittumattomuus ja pieni kiirekään ei suoritusta kaatanut. Seuruuseen olisin voinut vähän enempi viritellä, kun meni alussa sellaiseen haisteluhaahuiluun, mutta loppua kohden seurasi oikein kivasti. Tässä meidän pisteet:

Luoksepäästävyys 10 (istui nätisti kuin tatti)

Paikalla makaaminen 1 min 9,5 (etäisyyttä ei ollut taas kuin muutama hassu metri, sen kiireen ja treenaamattomuuden vuoksi pelasin vähän varmanpäälle. Ennakoi hieman perusasennon, muuten hyvä!)

Seuraaminen kytkettynä 9 (vähän haistelusta jouduin paristi huomauttamaan, muuten hyvä)

Maahanmeno 9,5 (ennakoi taas hieman perusasentoon)

Luoksetulo 10 (tuli kuin tykin suusta ja ilmalennolla perusasentoon)

Estehyppy 7,5 (noh... Eipä voinut muuta paljon odottaa. Jälkimmäinen kuva kertoo paljon. Aslak ei kiinnittänyt mitään huomiota esteeseen ja kun pyysin hypätä, sillä ei ollut hajua mitä tehdä. Hyppäsi sitten vasten ja mölisi, kun ei keksinyt muutakaan. Piti sitten kädellä näyttää, että se este, tuolla päin, sitten hoksasi. Olisi ollutkin outoa jos olisi heti hoksannut, sillä hyppyä ei olla tehty kertaakaan sitten  viime kevään)

Kokonaisvaikutus 10

Pistemäärä: 136,5/150 Sijoitus: 2./4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti