Täällä kaipailtaisiin kovasti lunta, mutta siitä ei ole kyllä tietoakaan, kuten kuvastakin voi havaita. Mutta ei auta, täytyy sitä ulkoilla synkkyydestä ja kurasta huolimatta (hetkiä jolloin voi iloita Aslakin likaahylkivästä turkista).
Arkeen ei kuulu mitään kovinkaan ihmeellistä. Aslakin yksinolo on ottanut askeleen positiivisempaan suuntaan, sillä oven taakse jääminen ei enää ole yhtä hankalaa, vaan käskystä ''ei tule'' osataan jäädä toiselle puolelle. Tosin äänekkäästi myös osataan kertoa, että hauskaa se ei ole... Myös häkissä oloa on harjoiteltu ja kotona se jo sujuukin aika hyvin. Seuraavana etappina olisikin sitten harjoitella sitä jossakin hieman julkisemmalla paikalla.
Kolmas askel parempaan on Aslakin hihnakäyttäytymisessä. Ennen hihnassa kävelemeninen oli lähinnä sitä, että esimerkiksi 45 minuutin lenkistä vedettiin täydet 45 minuuttia niin paljon kun voimaa riitti. Nyt 45 minuutin lenkistä vedetään vain ensimmäiset 15 minuuttia ja loput kävellään nätisti. Jee!
Myös yksi pylväs on jäänyt kokonaan huomiotta, nimittäin sisäsiisteys. Vihdoin noin kuukausi takaperin saatoimme todeta, että nyt täällä ollaan kutakuinkin sisäsiistejä. Se jos mikä on ison pojan merkki.
Arkitottelevaisuuskoulutuksissa käymme edelleen ahkerasti ja joka kerralla Aslak saa ihmiset iloiselle mielelle. On huikeaa huomata kuinka hienosti se kehittyy. Viime kerran aiheena oli kohtaamistilanteet ja uskomatonta mutta totta; Aslak istua tapitteli vieressäni nätisti toisen koiran ollessa metrin päässä, eikä edes yrittänyt mennä toisten luo! Myös ihmisten kohtaamista on harjoiteltu siten, että Aslakin täytyy istua nätisti tyytyen siihen, ettei sitä huomioida, vaan ihmiset vain juttelevat. Tässäkin huimaa edistystä.
Nyt sitten koputellaan puuta, jotta ei tämän hehkutuksen jälkeen harpata takapakkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti