22. syyskuuta 2012

Kuhmo

Eilen otettiin pieni irtiotto arjesta ja lähdettiin aamulla mökkeilemään Kuhmoon. Mikä sen mukavempaa koiran kanssa yhdessäoloa kuin luonnon keskellä oleskelu. Ei suurempaa nautintoa ole vielä Aslakissa havaittu, kuin metsässä oleiltaessa.




Aslak tahtoi järjestää hieman jännitystä, kun puolet porukasta oli veneessä ja Aslak loppujen kanssa rannalla. Heti kuvan oton jälkeen Aslak päätti, että veneeseen päästävä nyt heti ja päätti sitten lähteä uimaan. Onneksi ei oltu sen kauempana, että jaksoi uida porskuttaa veneelle asti ja jaksoin nostaa uimarin veneen kyytiin.



Ohjelmassa oli ensimmäisenä iltana lähinnä mökillä oleilua ja toisena päivänä kävimme läheisellä saarella vähän kävelemässä ja paistelemassa makkaraa. Heti noin hiukan pohjoisemmassa on näin syksyllä kyllä kaunista.

Reissu onnistui matkojen osalta mallikkaasti, Aslak nukkui autossa tyytyväisenä. Yöllä nukkuminen ei kuitenkaan ollut Aslakille mieluista puuhaa, joten se sitten päätti pitää kaikki muutkin hereillä. Toivottavasti seuraavana yönä taas kotona nukuttaisi paremmin!

Myös kavereita on lähiaikoina treffattu. Torstaina Aslak kävi leikkimässä 5 kk (?) vanhan coton de tulear tyttösen Bertan kanssa ja mökillä seuraa oli pitämässä Aslakkia kuukauden nuorempi norjanharmaahirvikoira Oku. Okun Aslak oli viimeksi nähnyt ihan pentuna, jolloin Aslak vain lähinnä pelotti toista villeydellään. Nyt ei enää ollut sama tilanne, vaan Aslak joutui tyytymään alemman rooliin, kuten yleensä koirakavereiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti