17. kesäkuuta 2014

Huomioita


























Se monelle göötin (ja lähes minkä tahansa koiran) omistajalle niin tuttu tilanne on nyt vihdoin saapunut meidänkin talouteen. Kun haluan voileivän, otan leivän ja ravistelen siitä vähintään neljä karvaa. Otan leviterasian, nypin sieltä vähintään yhden koirankarvan. Viimeistelen leivän siivulla juustoa, ensin huuhdellen koirankarvat juustohöylästä ja sitten noukin pari myös juuston pinnalta. Arvaattekos mikä se on? Se on karvanlähtö! Uinnin jälkeen ylhäältä päin tuo tähän asti tasainen pötkylä on näyttänyt vähän kaljulta ruipelolta, mutta kyllä se riittävät näyttelykuteet taisi säästää.

Toinen merkille pantava huomio tänä kesänä on olleet punkit. Eli siis niiden puute. Aslakissa ei ole ollu y h t ä ä n ainuttakaan punkkia! Lähistön muilla koirilla ja kissoilla niitä on kyllä ollut, mutta Aslakissa ei. Ei haittaa yhtään, pysyköötkin poissa, mutta ihmettelen suuresti, lenkkimaastot kun on täysin samat kuin viime kesänäkin. (Korjaan: pitkikin mennä manaamaan, ennen julkaisua tavoitin yhden kävelemästä Aslakin turkista).

Alkuviikosta olin pari päivää Aslakin kanssa kahden, mikä tarkoitti myös normaalia enemmän kahdenkeskeisiä hihnakävelyitä. Ja kun yhtenä iltana oli kävelty oikein reipasta tahtia hyvä tovi, täytyi ihan kääntyä katsomaan, että onko se todella tuo minun koirani hihnan päässä ja onko siinä koiraa ylipäätänsä, sen verran mallikkaasti ravasi jalan vieressä hihna löysällä. Ja tämä toistui joka lenkillä, hihna oli vaan muodollinen löysästi riippuva juttu. Ei sillä, etteikö sitä olisi harjoiteltukin ahkerasti. Alkuun etenimme vain joitakin metrejä ja hihnan ollessa hetkenkin löysällä sai Aslak palkaksi hetken pientareella haistellen, matkaa pidennettiin pikkuhiljaa. Ja tähän sitä ollaan tultu, en ollut huomannut. Hyvän hajun leijaillessa nenään se oikein skarppaa ja katsoo, että huomaanko varmasti kuinka hienosti se kulkee, jotta pääsee hajun äärelle. Muiden ollessa mukana lenkillä onkin jo enemmän haastetta, mutta me oman talon ihmiset saadaan olla mukana molemmatkin ilman säntäilyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti