Ihan ensinnä kerrottakoon, että meidän paikkamakuun treenaaminenhan on sujunut aivan nappiin. Kiirehtimättä pikkuhiljaa ollaan saatu siihen kasattua niin aikaa kuin matkaakin ja rohkenin jopa jo hieman vilkuilemaan kesälle/syksylle kokeitakin. Joku kohtalo kuitenkin taas tuli tökkimään sormellaan meidän tämän päiväiseen paikkamakuu harjoitukseen. Aslak ei meinaan ole tämän meidän ''tehotreenauksen'' aikana noussut yhden ainuttakaan kertaa... Tänään se sitten nousi, neljästi! Se kahdesti nousi seisomaan ennen kuin ehdin edes kävellä paikalleni ja kahdesti se lähti jo perääni. Sillä ei ollut sitä aiemmasta tuttua ''kunhan pelleilen, kun en viitsi'' -ilmettä, vaan se joko nousi seisomaan ja pysyi siinä tai sitten lähti perään ja tuli oikein kuuliasesti seuraamaan suoraan. Luulen, että järkevintä näissä tilanteissa olisi vain palauttaa se paikalleen sen kummempaa numeroa tekemättä, mutta tänään kuitenkin toruin sitä ihan kunnolla, joten myöhäistä miettiä sitä nyt.
Aiemmin tänään Aslak vaikutti tosin hieman huonovointiselta, joten mietin olisiko maassa makaaminen vain tuntunut epämukavalta jos vatsa oli herkillä. (Noniin nyt se näköjään puklasi vihdoin lattialle, mitähän lie sopimatonta on syönyt kun vatsaa vaivaa).
Koska toinen vaihtoehto on, että paikkamakuu alkaa olla jo niin tuttua puuhaa, että sen vuoksi ei sinne jäänyt, niin nyt pidetään ainenkin viikon verran taukoa ja sitten tehdään sellainen hieman helpompi sen jälkeen. Pidetään kaikki peukut pystyssä, ettei tämä ollut se koukkaus tieltä joka johtaa rytinällä metsään, vaan hetkellinen häiriö vain.
Ihan itsellekkin muistutukseksi, seurasi oikein kauniisti hihnassa ja lenkkeili kuuliasesti irti metsässä. Ihan vain, ettei aina painuisi ne hyvät jutut sen epäonnistuneen alle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti