Sudenpennun käsikirja

Tässä näemme kirjan vieressä sudenpennun. Tai ainenkin sellaista hyvin läheisesti muistuttavan eläimen. Vai näemmekö sittenkään? Onko tuolla pienellä kuonokkaalla sittenkään mitään tekemistä suden kanssa, vai onko se käytännössä yhtä läheistä sukua tuolle Canis Lupukselle kuin allekirjoittanut kaksijalkainen (ja ei, en houraile ja kuvittele olevani jollain tasolla sukua metsäneläimelle, vaan ihan vain suvussa kulkeneen nimen muodossa). 

Minusta on aina ollut hyvin mielenkiintoista kuulla moninaisia mielipiteitä ja teorioita koiran ja suden yhteyksistä toisiinsa ja sen tuomista käytösmalleista, kuten laumakäyttäytymisestä, koiralle. Valtaosa tämän päivän koiran koulutukseen liittyvistä käsityksistä pohjautuu johtajuus -teoriaan, joka juontaa alkunsa ja juurensa juurikin ajatukseen koirasta suden sukulaisena. On ehkä hyvin rohkeaa sanoa tämä, mutta avaanpa kuitenkin suuni: tähän astisen, joskin vielä lyhyen, mutta tehokkaasti paneutuneen, koirallisen elämäni aikana olen tullut sellaiseen tulokseen, etten oikein tiedä voinko allekirjoittaa tuota kaiken perustaa ihmisestä koiran johtajana.

Asetelma ihmisestä koiransa johtajana on varmasti helppo kuvitella, jos omistaa jonkin sellaisen koirayksilön, joka palvoo maata omistajansa jalkojen alla, joka tekee kaiken miellyttääkseen omistajaansa ja käyttäytyy kuin nöyrin alamainen. Asiaan uutta näkökulmaa saadaan merkittävästi, kun otetaan koiraystäväksi perheeseen jokin itsepäisempi koira, joka ei nöyristele ketään edes pakon edessä. Pitkään itsekin ajattelin niin, että se on vain ihmisen heikkoutta, taitava ja vahva koiran omistaja saa kyllä paikan koiransa johtajana keinolla tai toisella. En kuitenkaan ehkä osaa uskoa kyseisen teorian mustavalkoisuuteen enää. Varmasti jokaisen koiran saa ''nyrkin alle'' luimistelemaan, mutta onko siinä loppupeleissä kyse johtajuudesta, vai olisiko kyseessä kuitenkin vain koiran järki: kun tuo ihminen on minua vahvempi, minun on varmasti järkevämpää kunnioittaa sitä (tai sitä nyrkkiä).

Ensinnäkin ihminen on ihminen, ei koira eikä susi eikä mikään muukaan Canis -sukuinen nisäkäs. Ihmisen on kovin vaikeaa kuvitella olevansa mikään koiraeläin (ja varmasti ihan hyvä niin), joten miksi koiraeläin kuvittelisi ihmisen sellaiseksi? Koira on elänyt ihmisen rinnalla kautta aikain, enkä usko sen aiemminkaan vaatineen ihmiseltä mitään roolileikkejä alfasutena, vaan symbioosin kaltaiseen yhteiseloon on riittänyt ihan vain molemmin puolinen hyötyminen ja kunnioitus, ihan omina lajeinaan. Kunnioitus ravinnon hankinnan apuna, turvan tuojana ja sosiaalisten tarpeiden täyttäjänä. Miksi se siis vaatii sitä nykyään? Toki yhteiselon sujuvuuden vuoksi ihmisen on oltava se, josta koira on enemmän riippuvainen kuin toisin päin ja ihmisen on oltava rajojen asettaja. En kuitenkaan näe syytä ihmisen ja koiran suhteen pilaamiseen tarpeettomalla johtajuuden todistelulla. En myöskään osaa muodostaa ehdotonta mielipidettä aiheesta nyt, enkä varmaan koskaan, mutta aihe on kuitenkin kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja molemmissa näkökulmissa on paljon asiaa.

Kuvan kirja ei juuri mitenkään liity edellä pohdittuun johtajuus asiaan, mutta koiran ja suden yhteyden pohtimiseen ja koiran käytöksen syihin kylläkin. Tuire Kaimion kirjassa, Koirien käyttäytyminen, on mielenkiintoisia, itselleni täysin uusiakin, näkökulmia koiran alkuperään liittyen. Siinä on myös argumentteja siihen, mikä voisi todistaa, että koira ei ehkä olekaan villin suden jälkeläinen. Tekstissä on myös pohdittu sitä, kuinka todenmukaisia tuloksia susille tarhaoloissa tehdyt laumakäyttäytymis kokeet ovatkaan antaneet. Loppuun asti ei olla Aslakin kanssa vielä päästy, mutta innolla luetaan koko kirja ja suositellaan sitä muillekkin. Mielenkiintoista asiaa koirien käyttäytymiseen liittyen, kuten jo nimikin kertoo. Oikein hauskaa on myös lukea kirjaa, missä länsigöötanmaanpystykorva vilahtelee niin teksteissä kun kuvissakin, göötti kun ei ole se yleisin julkkis.