Länsigöötanmaalainen harrastusystäväni

Göötti ei ole yleinen näky tokokentillä, harvoin tapaat länsigöötanmaanpystykorvan tokotreeneissä ja vielä harvemmin kyseisen lajin kokeissa. Jopa suurin osa göötin omistajista ihmettelevät, että aivan tosiaanko harrastat omasi kanssa tokoa, kun kerron sen olevan meille se ''ykköslaji''. 

Täytyy myöntää, että göötin kanssa toko ei ole varmasti ollenkaan niin yksinkertaista, kuin palvelusrotuisten ja miellyttämishaluisten koirien kanssa. Juuri tästä syystä moni tokokentille halajava hankkii kaverikseen saksalaisen tai belgialaisen paimenen tai esimerkiksi bordercollien tämän länsigöötanmaalaisen sijaan. Enkä ihmettele sitä yhtään, olen nimittäin seurannut niin treeneissä kuin kokeissakin sellaisten koirien työskentelyä ja onhan se aivan mieletöntä. 

Sakemanni astelee kehään ohjaajansa kanssa, palvova ilme kasvoillaan. Se suorittaa silkasta tekemisen halusta koko kuvion ja on pomminvarma, sen päässä ei raksuta mitään muuta. Sitten kehään astelee göötanmaalainen. Liikkeelle lähdettäessä se rapsuttelee itseään ja tutkii ketä alustalla on aiemmin kävellyt. Sitten se tulee perusasentoon ja ilmottaa kuuluvalla äänellä, että ''hei, oisin nyt valmis'', kun ohjaaja yrittää vielä keskustella liikkeenohjaajan kanssa.

Kun vihdoin koittaa seuruun liikkeelle lähdön aika, ohjaaja on kerennyt edetä jo monta metriä kun göötti tajuaa, että ''ai sä meet jo siellä, mun piti eka vilkuttaa tolle saksalaiselle tytölle tuolla''. Sitten se toteaa, että täähän olikin aika mukavaa hommaa ja seuraa upeasti, täydellisemmin kuin monikaan koira sitä ennen. Kunnes se toteaa, että tätä hommaa on ehkä tehty ihan riittävästi, ei tuo huomaa jos vähän käyn tuolla, ja salamana se on kadonnut ohjaajan vierestä seurustelemaan tuomarin kanssa. Muissa liikkeissä se tekee oikealla tekemisen meiningillä ja suorittaa liikkeet hienosti - jos liike vaan sattuu kohdilleen oikeana. Ei ole ollenkaan varmaa, että jos ohjaaja sanoo ''maahan'', antaako göötti tassua vai käykö se kenties istumaan, ''kun tästä mä viimeksi sain palkkaa, kokeilen tätä ensin''. Tai sitten se ei tee mitään näistä sooloiluista, vaan sillä on ''kyllä mä osaan ja sen myös näytän'' -päivä ja se tekee kaiken upeasti. 

Kaikesta tästä huolimatta en vaihtaisi göötanmaalaistani saksalaiseen tai belgialaiseen, enkä mihinkään muuhunkaan. Voin rohkeasti myöntää, että omia hermonriekaleita on tullut parsittua kasaan useammin kuin kerran ja yhtä useasti tuon älynväläyksille on voinut ainoastaan nauraa. Siitä huolimatta uskon, että göötin kanssa onnistuneessa treenissä tai kokeessa se onnistumisen valtava riemu on moninkertainen. Lajin harjoittelun haasteellisuudessa on myös oma viehätyksensä (vaikkei se siltä aina tunnukaan), olisihan se harrastaminen tylsää jos sen onnistumisen eteen ei tarvitsisi käyttää omaa ja kaikkien muidenkin mielikuvitusta.  Itse myös arvostan koirassani sen ainutlaatuisuutta, joka on varmasti tärkeää omistaessaan göötin, ne kun tuppaavat olemaan aina hyvin omalaatuisia persoonia. Minulle arvona ei ole edetä lajin huipulle mahdollisimman nopeasti, jos ollenkaan. Harrastamisen arvokkuus on niissä pienissä onnistumisen hetkissä, kun tuo (sille päälle sattuessaan) upea harrastuskumppanini yhtyy onnistuneeseen yhteistyöhön kanssani. Sitä paitsi en itse ole erityisen kärsivällinen, inhoan odottamista, turhaudun helposti enkä käy töissä ilmaiseksi, joten enhän voi vaatia sitä myöskään göötiltäni!