3. helmikuuta 2014

Vapaapäivä

Eilen 2.2. olisi ollut treenipäivä, eli ollaan käyty yleensä sunnuntaina jotain treenailemassa. Tänään päätettiin kuitenkin pitää paussia, normaalista poiketen ei menty autolla mihinkään. Käytiin kävellen läheisellä jäällä ulkoilemassa ja illalla vielä hihnalenkki. Syötiin ja levättiin. Välillä on hyvä vähän lintsata ja laittaa aivot narikkaan. Vaikka harrastaminen onkin mukavaa enkä vaihtaisi harrastuksiamme pois, niin silti on hyvä välillä antaa asioitten hautua ja levähtää itse sekä antaa koiran levätä. Tosin täytyy myöntää, että ulkoilu oli eräänlainen treeni: jäällä näkyi kaukana pari ihmistä, yksi hiihtäjä ja yksi koira, sain silti Aslakin pysymään luona ilman harkintaakaan lähtemisestä muiden luo, toki ne olivat hyvin kaukana, mutta silti. Jäälle mennessä tehtiin myös upeasti seuraten vastaan tulleen koiralauman ohitus hihnassa.



Tänään 3.2. käytiin jälleen jäällä ja jäältä poistuttaessa päästiin taas tekemään haastavampia ohituksia, kun meitä vastaan sattui tulemaan useampi rähisevä koira. Ja ensimmäinen niistä tuli 10 metrin päässä omistajastaan flexissä räyhäten niin että räkä lensi ja taluttaja vaan kiskoi menemään eteenpäin virkkamatta koiralleen yhtään mitään... Yritäppä siinä sitten ohittaa! Tästä taajamassa flexissä ulkoilusta saisi varmasti muutenkin hyvinkin pitkän mielipidepuheen ja keskustelun aikaiseksi, mutta enpä nyt siitä sen enempää mesoa. Joka tapauksessa, teki mieleni huutaa, että ota nyt hyvä ihminen se koira pois siitä tieltä että me päästään ohi. Sen verran saatiin tietä, että päästiin ohitse, Aslak seurasi katsekontaktissa, tosin kahdesti sen piti kääntyä tuon toisen koiran suuntaan ja haukahtaa, ikäänkuin ''voitko lopettaa, tässä on homma kesken''. Seuraava useamman koiran rähisevä läjä ohitettiin vain pienellä vilkaisulla.

Aslakhan ei ole koskaan (koputan puuta) mitenkään rähissyt vastaantulijoille, mutta pientä räkytystä ja kiskomista pitää aina suorittaa. Siksi ollaan harjoiteltu nyt sitä ihan makupalojen kanssa niin, että Aslakin pitää seurata ohitettaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti