30. heinäkuuta 2012

Mikkeli KV 2012

Aslak 7 kk

Eilisen ohjelmaan kuului siis Mikkelin kansainvälinen näyttely, jonne hurautimme aamulla. Jännitys oli kova viimeisimmän mätsärin jälkeen, luotto omiin taitoihin ja Aslakin käyttäytymiseen ei ollut kovinkaan korkealla, mutta lähdettiin kuitenkin avaamaan näyttely harrastuksemme. Ensiksikin viime aikainen tuurimme kruunasi itsensä, sillä Aslakin kanssa astueassamme kehään vettä alkoi sataa kaatamalla ja kehissä pidettiin tauko, palasimme siis jännittämään suoritusta. Sateen lakattua pääsimme kuitenkin kehään ja kuinka ollakkaan, Aslak käyttäytyi oikein mallikkaasti. Kokemukseen nähden kävely sujui ja takamuskaan ei ollut liian painava ja vetänyt istumaan kuten yleensä.

Tulos taisi siis olla jotenkin näin; PEK 1 ROP KP (?). Sisko tyttö tosin toimi ainoana kilpakumppanina, mutta tulos kyllä yllätti positiivisesti ja kannustaa meidät uudelleenkin kehiin kokeilemaan.

Virallisesti tuomari Leni Finne lausui Aslakista näin: ''Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, oikeanlainen pää, hyvät silmät ja korvat, oikea ylälinja, erinomainen eturinta, hieman pystyt lavat, oikeanlainen rintakehä, riittävät takakulmaukset. Erinomainen askelpituus, vispaa jonkin verran edestä.''


''Ei näitä toinna kaikille esitellä''
29.7. Savonlinnassa juhlitaan myös Pyhän Olavin juhlaa, jonka seurauksena illalla oli tiedossa kiertelyä kaupungilla. Aslak ei turhaan stressannut ihmispaljoutta, vaan rauhallisesti makoili nurmikolla rapsuteltavana ihmisten jutellessa. Edes illan kruunaava ilotulitus ei Aslakkia hätkäyttänyt riittävän matkan päästä, vaan possunkorva vei kaiken huomion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti