28. kesäkuuta 2015

Paimenpoika

DSC_0689DSC_0755

DSC_0726

DSC_0700

Saanen esitellä tonttimme uudet asukit! Ainotar eli ''Alma'', Punahilkka eli ''Hilkka'' ja Rinsessa Ruusunen eli ''Hilma''.

Juhannuksen tienoilla pihaamme muutti kolme määkivää, eli uuhi kahden karitsansa kanssa. Kun lampaat olivat vuorokauden saaneet kotiutua, pääsi Aslak niitä tapaamaan. Göötinpoika taisi ensin säikähtää niitä, ja siitäkös riemu ratkesi. Se haukkui ja säntäili ja mietin jo, että kuinkahan tässä käy jollei se totu niihin laisinkaan.

Viikon ajan ollaan lähes joka päivä käyty syömässä aitauksen reunalla. Aslakille nappuloita ja lampaille kauran jyviä. Tosin Aslak on yrittänyt itse päättää, että hänkin siirtyisi kaura-ruokintaan. Ei taida täyttää koiran ravitsemustarpeita...

Yllätyksekseni Aslak on kuitenkin alkanut tottua lampaisiin. Välillä se saattaa haukahtaa, jos lampaat eivät tule tervehtimään kun hän tahtoisi ja välillä ei meinaa oikein pöksyissään kestää, kun on turhan innoissaan lampaista, mutta muuten osaa olla nätisti.

Aslak on ottanut tavakseen ulkoilemaan lähdettäessä, sisälle mentäessä ja kotiin tultaessa mennä vilkaisemaan lampaita ja sitten heti jatkaa matkaa. Tänään se jälleen kotiin tullessa juoksi lampaille, mutta sitä ei näkynytkään takisin ja pihan perältä alkoi kuulua päättäväinen göötinhaukku. Ja ei suotta, siellä oli lampaat karkuteillä popsimassa vihreämpää ruohoa aidan väärällä puolen. Olisin kuvitellut Aslakin ja lampaiden keskinäistä kohtaamista irrallaan katastrofiksi, mutta päin vastoin. Aslak kiltisti vahtasi lampaita katsellen kun ne söivät heinää. 

Ja mikä kummallisinta, se auttoi lampaiden siirrossa takaisin aitaukseen. Mopo meinasi vähän karata välillä lapasesta siinä hommassa ja meinasi mennä vähän säntäilyksi, mutta joku ajatuksen siemen siinä kuitenkin oli, kun se pyrki pitämään lampaat läjässä ja ohjailemaan niitä oikeaan suuntaan, missä isäntä johdatti lampaita edeltä. Mielenkiintoinen tilanne, kun Aslakilla ei paimennustaipumustestin perusteella ollut paimennustaipumusta.



ps. Toinen karitsoistamme sairastaa/on loukkaantunut/jotain, toivotaan että se toipuisi, ettei lauma heti pienenisi yhdellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti