Aslakin viikonloppu kului kuvien mukaisissa tunnelmissa kotosalla, mutta allekirjoittanut oli pitkästä aikaa hieman koiramaisemmassa seurassa ottamassa oppia koulutuksessa. Olin nimittäin kuuntelemassa Pekka ja Riitta Korrin toko/pk koulutusta.
Välillä on mukavaa sukeltaa ikään kuin koirien pään sisään ja pohtia hieman syvällisemmin niiden ajatuksen juoksua ja mikä tärkeintä, koiran ja ihmisen välistä suhdetta.
Tällaiset opit koskevat aina kisaavia koirakoita ja välillä tulee hieman sellainen alemmuuden tunne, kun ei itse ihan yllä noihin periaatteisiin, mutta pointit ja ajatukset ovat kuitenkin todella hyviä. Itselleni päällimmäisenä jäi mieleen korostettu ihmisen ja koiran saumaton yhteistyö ja sosiaalisen suhteen ja palkkaamisen merkitys. Keskeisenä ajatuksena luennolla oli mm. se, että koiraa ei saisi ''kadottaa'' esimerkiksi ruualle, säännöille tai välineille, vaan tekemisessä pitäisi aina olla kyse ihmisestä ja koirasta. Esimerkiksi tottelevaisuuden tarkoituksena ei pitäisi koskaan olla se, että koira tekee töitä esimerkiksi lihapullalle, lelulle tai noutokapulalle, unohtaen todellisuudessa ihmisensä läsnäolon.
Toisaalta Aslakin kanssa on tässä menty vähän metsään. Kun sitä miellyttämisen halua ei göötiltä liiemmin löydy, on sosiaalinen palkkaaminen jäänyt aivan liian vähäiseksi. Jotenkin on vaan tullut ajatelleeksi, että ei se siitä palkkaudu, ja työntänyt koiralle lihapullia suuhun minkä on ehtinyt. Luennolla tuli esille todella hyviä ajatuksia siitä, että se sosiaalinen palkkakin usein pitää, ja sen voi, opettaa koiralle. Ja kun nyt tarkemmin mietin, niin kyllähän sitä joissain tilanteissa on tullut käytettyäkin, pitäisi vaan käyttää sata kertaa enemmän! Meillä on esimerkiksi sellainen ihan turha juttu, että Aslak läppää tassulla ''ylävitosta'', eikä se koskaan ole saanut siitä mitään muuta kuin sosiaalisen palkan ja silti se on siitä huippu juttu.
Toinen juttu oli se ainainen hallinta. Täytyy kyllä sanoa, että edelleen se on meillä hukassa. En voi satasella luottaa siihen, että Aslak pysähtyisi kuin seinään irti ollessaan tai antaisi lelun, koska itse sitä haluan jne. En tosin usko sen koskaan täysin sellaiseksi tulevankaan, enkä ole siitä liiemmin ottanut stressiä. Olen uskotellut itselleni, ettei se göötille ole ehkä niin kovin luontaistakaan, mutta voihan se olla, että olen myös itse vaan laiska.
Vielä yksi herättelevä asia oli se, että kumpi päättää mitä tehdään. Itselläni on ainakin tullut paha tapa, että en kehu Aslakkia ylitsevuotavasti treenatessa, koska pelkään sen alkavan haukkua. Koulutuksessa vahvistui tästä jo alitajunnassa itsellä ollut ajatus - Ei näin! Ihminen ei voi valita ja varoa tekemisiään vaan sen perusteella, mitä koira ajattelee tai miten se toimii. Haasteita päin vain!
Tässä hieman ajatuksia, joita heräsi. Tuli niitä kyllä lukuisia muitakin, mutta tässä päällimmäiset. Hyvin lämpimästi voin suositella jos kohdalle osuu mahdollisuus lähteä heitä kuuntelemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti