Tytöt

Alma

Liina

Hilma

Lyhyt sananen näistä meidän villaisista nelijalkaisista. Täällä ne tepastelee pitkin pihamaata. Olen kokoajan ajatellut, että niistä ei tule mitään kunnon lemmikkejä, vaan ne olla elelee ja sitten ne syödään. Saa nähdä raaskiiko noita syödä, kun ovat niin hauskoja. 

Jänniä luonne-eroja noissakin. Jotenkin olen aina ajatellut, että ovat tosi persoonattomia. Vanhimmainen, eli porukan pomo Alma, oli alussa vähän epäsosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Mutta se oli toki ymmärrettävää, kun oli karitsat. Nyt kun lapsukaisensa Hilma alkaa olla jo aikuinen uuhi, on Almasta tullut ihmisten ja Aslakin kaveri. Ne Aslakin kanssa saattavat pitkiäkin aikoja nojailla toisiinsa ja Aslak nuolee Alman turpaa (tai mikä niillä nyt sitten onkaan tuossa silmien alapuolella) ja Alma heiluttaa häntää. 

Hilmahan on ihan karitsasta asti ollut todella sosiaalinen ja ottanut koirasta mallia tavoissaan. Sen sijaan tämä tuorein tapaus, Liina, ei vieläkään pidä koirista eikä ihmisistä. Varovasti saattaa tulla ihmistä katsomaan, mutta koiraa puskee heti jos menee liian lähelle. 

Pakko vielä mainita, etten ole koskaan pitänyt lampaita kovinkaan kauniina eläiminä. Hilma ja Liina hieman kumoavat tuota, mutta Alma vahvistaa käsitystäni. Kuva (ensimmäinen) kertoo kaiken.