25. elokuuta 2015

Turistina Turussa ja luonnetesti

Pitkästä aikaa pakattiin göötinpoika autoon ja lähdettiin reissun päälle. Matkan päällimmäinen tarkoitus oli Pöytyällä järjestettävä länsigöötanmaanpystykorvien luonnetesti ja koska matka täältä on suhteellisen pitkä, otettiin se samalla lomailun kannalta.

Yövyimme Radisson Blun Marina Palaze hotellissa aivan Turun keskustassa ja täytyy kyllä sanoa positiivinen sananen kyseisestä hotellista! Hotelli oli hieno sekä kivalla paikalla ja palvelu oli erinomaista. Oikein erityinen plussa siitä, kuinka koirat oli hotellissa huomioitu. Huoneesta löytyi varusteluna mm. koiran peti sekä vesikuppi ja antimiin kuului myös kakkapussit, makupalat ja puruluut koiralle! Hienoa että tuollaiseen ''hienompaankin'' hotelliin ovat eläimet noin tervetulleita.

Varsinaisen luonnetestin lisäksi tuossa oli taas testiä maalaispojalle kerrakseen. Aslakhan on nykyään harvoin edes hihnassa, joten oli taas mielenkiintoista nähdä kuinka se sopeutuu kaupunkielämään ison kaupungin vilinässä. Hihnassa kävely ei ollut kovinkaan mallikasta, mutta muuten se oli kuin kotonaan! Hotellissa ei ihmispaljous, hissit tai erilaiset pinnat olleet mitään ja yötkin nukuttiin rennosti kaupungissa tehtyjen lenkkien jälkeen. Positiivinen yllätys oli myös se, ettei Aslak kiinnittänyt juurikaan huomiota kaupungilla vastaan tuleviin muihin koiriin, vaikka niitä ei kotopuolessa juuri näy.

Lauantai aamuna ajelimme Pöytyälle testiin. Kivasti järjestetty tapahtuma kaiken kaikkiaan ja erityisen mielenkiintoista oli nähdä myös muiden gööttien testejä.


Video kertoo aika hyvin Aslakin testistä, mutta kerrotaanpa vielä vähän lisää.

Leikkimisestä totesin, että pehmeämmällä lelulla saattaa innostua, mutta kepistä tuskin kiinnostuu. Noh, väärässä olin. Kepistä innostui, mutta narulle ei jaksanut enää syttyä.

Kelkalla reaktio oli aikalailla sitä mitä luulinkin. Tiukkaan sitä kommentoi, mutta heti katsasti tilanteen ja totesi, ettei se ollutkaan mikään ja se siitä.

Hyökkäyksessä... Noh. Siinä oli sopivasti varjo, joten Aslak ei tainnut edes oikein huomata mitään hyökkäystä. Rauhassa sai huitoa, kun hän päätti hieman viilentäytyä ja huilata varjossa. Sai sinne häntä tulla toki rapsuttelemaan, muttei hän viitsinyt liikkua.

Haalaria väisti, tietenkin, ja katsoi vähän siihen malliin, että onkohan tuolla joku ongelma, kunnes totesi ettei se ollutkaan mikään. Tynnyrillä väisti tyyliin ''hei haloo, mitä toi päälle tulee'', mutta tuntui unohtaneen samalla sekunnilla koko tynnyrin, sillä kun mentiin sitä katsomaan, meni Aslak puskaan tynnyrin viereen makaamaan.

Pimeässä toimi todella hienosti. Viipotti ensin aika vauhdilla, ei ottanut paineita tuomareiden tömistelyistä tai erikoisista alustoista ja hetken paikkojen tutkinnan jälkeen tajusi käyttää nenäänsä, jolloin löysi minut, tuli moikkaamaan ja istui jalan viereen. Sinnekin olisi mielellään jäänyt istuskelemaan viileään.

Seinä oli ehkä omasta mielestäni se epäonnistunein osuus. Minusta se meni lähinnä siihen, että Aslak räkytti sitä, että hei haloo, älä nyt tähän jätä lyhyeen naruun istumaan. Ja sitten varmaan haukkui sitäkin jo hyökkääjällekkin. Mutta ilmeisesti tuomarit kuitenkin saivat siitä jonkinlaista kuvaa ja toisaalta sehän siinä kai on osittain ideanakin, että nähdään kuinka se itseään puolustaa hylättynä.

Laukaukset meni kuten olin olettanutkin, ei Aslak edes tuntunut huomaavan mitään pamahduksia.

Kokonaisuudessaan pisteet oli aika pitkälti Aslakin näköiset. Hieman tuota sen testiä häiritsi tuo kuumuus, Aslak kun sietää sitä todella huonosti ja sen prioriteetti numero yksi kuumalla on aina vettä & varjoon, heti! Myös isännän katoaminen ja parkkipaikalle juuri parahiksi kaartanut Fanny-sisko ihmisineen vähän otti päähän, jotka johti siihen, ettei keskittyminen ollut ihan mukana.

Tuomarit näkivät kuitenkin tuon sählingin alta aika hyvin sen Aslakin todellisen luonteen. Kovahan se on, eikä se mistään ota paineita. Joskus toki saisikin vähän ottaa itseensä, kun jotain vaikkapa komennetaan. Toisaalta se on luonteeltaan hieno, sillä oltiin sitten kotona tai reissussa, voin aina olla varma, ettei se ota paineita ja suhtautuu kaikkiin ja kaikkeen ystävällisesti ja avoimesti eikä ole mitenkään arvaamaton.

Tuo hermorakenne oli se, mitä olin eniten itse tuuminut, mutta sain nyt vahvistuksen omille ajatuksilleni. Tuomarihan tosiaan tuumasi hermorakenteesta +1 (hieman rauhaton), ja osa siitäkin on tuota sen temperamenttia, joka on erittäin vilkas. Se siis antaa rauhattoman vaikutelman, vaikkei todellisuudessa sitä ole. Sillä vaan on aina niin kiire (tekemään sitä mitä sitä itseään huvittaisi). Videon lopussa näkyy tosiaan tuomareiden arvostelu, mikä kertoo kaiken.

Testin tulos oli: 154 p. +++ Laukausvarma

Pisteet eriteltynä:

Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +1a Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1 Haluton
Taisteluhalu +2a Kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1a Hieman rauhaton
Temperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti